01.12.2008 Atlaksen vuosikokous pidetty

IF Helsinge Atlas piti 17.11.2008 vuosikokouksensa Myyrmäen Urheilutalolla. Kokouksessa oli paikalla 15 henkilöä.
Kokouksessa käsiteltiin seuraavia asioita: Vuosikertomus kaudelta 2007-2008, tilinpäätöksen vahvistaminen, tilintarkastuskertomuksen vahvistaminen, jäsenmaksu kaudelle 2008-2009, toimintasuunnitelma ja talousarvio . Valittavana oli seuran puheenjohtaja, hallituksen jäsenet ja heidän varajäsenensä sekä tämän kauden tilintarkastajat.

Seuran hallituksen puheenjohtajana jatkaa Tomi Puikkonen, joka toimii myös Kotikylän Kundien managerina. Hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt: Hanna Laitinen, Kristiina Helaskoski, Esa Lehto, Katarina Rehnström, William H. Smith IV, Johanna Peltonen sekä Jarmo Hellakoski. Varajäseniä ovat Britt Harju-Jeanty ja Heli Suomalainen.

Kaudella 2008-2009 jäsenmaksut pysyivät ennallaan. Aikuisilla maksu on 30 euroa ja junioreilla 15 euroa.

Edellisen vuoden tilintarkastuskertomus vahvistettiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Seuran tilinpäätös oli ylijäämäinen. Kokouksessa hyväksyttiin tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Kokouksessa keskusteltiin lisäksi ns. Talent-ryhmän toiminnan aloittamisesta. Seuran aloittama uusien pelaajien rekrytointi on tuottanut jo nyt paljon uusia pelaajia, joiden valmennus ja harjoitusvuorot pitää saada kuntoon. Asiaan palataan hallituksen seuraavassa kokouksessa.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Tomi Puikkonen. Sihteerinä toimi Hanna Laitinen. Pöytäkirjan tarkastajat olivat Kristiina Helaskoski ja Heli Suomalainen.

-verkkotoimitus-


09.11.2008 Aktia Cup mitalitaulukko


Seuraavassa viikonloppuna pidetyn Aktia- Cupin kunniataulukko. Eniten kultaa itselleen kahmi Dicken, kolmessa eri sarjassa. Mitaleita taas hankki eniten Grifk, yhteensä kahdeksan kappaletta. Järjestävä seura Atlas oli molemmissa taulukoissa neljäs. Seuran naiset huuhtoivat itselleen kultaa. BP-92 saivat hienosti hopeaa kuten myös tytöt D-96- ikäluokassa.

Seura K H P Yht.
Dicken 3 2 1 6
Grifk 2 4 2 8
Akilles 1 2 1 4
Atlas 1 2 0 3
HIFK 1 2 0 3
Sparta 1 2 0 3
SIF 1 1 0 2
SK Mella 1 0 1 2
Gaul 1 0 0 1
Vainode 1 0 0 1
Kiffen 1 0 0 1
Kyif 0 1 2 3
Dvigatel 0 1 0 1
Pölva 0 1 0 1
Reval 0 1 0 1
SK Tapa 0 0 1 1
H/K Auce 0 0 1 1

F-junioreissa sekä Mineissä ei maaleja lasketa.

Täydelliset tilastot Aktia-Cup linkin alla.

-verkkotoimitus-


04.11.2008 Aktia Cup Vantaan Sanomissa

Atlaksen junnuturnaus kipuaa uusiin ennätyslukemiin

Atlas Aktia cup vankistaa asemaansa Suomen suurimpana hallissa pelattavana junioreiden käsipalloturnauksena.

Kansainvälinen turnaus pelataan Myyrmäessä 7.-9. marraskuuta. Tuttuun tapaan pääpaikka on Myyrmäki-halli, missä järjestävä seura Atlas saa yhdeksän kenttää pelikuntoon.

Turnauksessa nähdään huikeat 164 joukkuetta. Ulkomailta paikalle tulee neljä seuraa ja 22 käsisryhmää. Uusin maa turnauksessa on Algeria.

Myyrmäessä on mukana noin 2500 pelaajaa ja 5000-6000 katsojaa. Palloilijoilla on käytössään kymmenen pelikenttää, joista yhdeksän Myyrmäki-hallissa.

Turnauksessa pelaa 18 luokkaa, joista minit ja F-junnut pelaavat laskematta maaleja. Nähtävänä on noin 350 ottelua, joissa jakaa oikeutta 40 tuomaria. Suurimmat seurat ovat Dicken ja Grankulla IFK, jotka molemmat ovat mukana 23 joukkueella.

-Junnuturnaus kiinnostaa kovasti. Mahelma Handball Algeriasta on tästä paras esimerkki. Seura osallistuu kahdella joukkueella turnaukseen. Muut ulkomailta tulevat seurat saapuvat Virosta, Latviasta ja Liettuasta, kertoo turnauspäällikkö Jukka Lintunen.

-Atlas osallistuu turnaukseen 11 joukkueella. Turnaukseen on ilmainen sisäänpääsy. Isänpäiväpyhinä Myyrmäki-hallissa on luvassa vilskettä. Kolmen päivän aikana Myyrmäki-hallissa käy arviolta 6000 urheilun ystävää.


17.10.2008 Uudenlaista kulttuuriyhteistyötä Vantaalla

If Helsinge Atlaksen miestenjoukkue eli Kotikylän kundit ovat mukana uudenlaisessa yhteistyössä vantaalaisten eri lajien seurojen sekä kulttuuritapahtumia järjestävien tahojen kanssa.
Tavoitteena on lisätä vantaalaisten tietoisuutta Vantaan vaihtelevasta kulttuuritarjonnasta, sekä kasvattaa tapahtumien kävijämääriä.

Yhteistyöhankkeeseen osallistuvien tahojen jäsenkortilla, kausikortilla tai pääsylipulla voit osallistua kaikkien hankkeessa mukana olevien tahojen tapahtumiin puoleen hintaan, yksittäisen ottelun pääsylipulla yhteen muuhun tapahtumaan.

"Todella hyvä idea. Kiekko-Vantaalle iso plussa tästä ideasta. On hienoa että tehdään yhteistyötä yli lajirajojen. Pakko antaa ruusuja Kiekko-Vantaan uudelle johdolle joka pyrkii edistämään Vantaalaista edustusurheilua. Olimme tietenkin heti yhteistyössä mukana", kommentoi manageri Tomi Puikkonen

Yhteistyössä ovat toistaiseksi mukana seuraavat seurat:

Kiekko-Vantaa (jääkiekko)
AC Haki (Salibandy)
Atlas (käsipallo)
Pussihukat (koripallo)
SB Vantaa (salibandy)
Teatteri Vantaa
Huom! Teatteri Vantaan osalta ilmoitetaan erikseen ne näytökset, joihin ale-liput käyvät. Tiedustelut Teatteri Vantaalta.

Verkkotoimitus
17.10.2008