15.09.2009 Vuosikokous kutsu
25.08.2009 Atlas aloittaa jälleen käsipallokoulut

25.08.2009
20.04.2009 Miesten uusi harrastetason III divisioona
Käsipallon miesten sarjoihin pyritään lisäämään ensi syksystä lukien jälleen miesten III divisioona, jonka tarkoituksena on olla ns. harrastetason sarja, mutta jossa kuitenkin pelataan aivan oikeaa ja kunnollista käsipalloa. Kynnys joukkueen perustamiseksi ja ilmoittamiseksi on pyritty tekemään mahdollisimman matalaksi myös taloudelliselta kannalta mm. halvemmin (ikämiestason) sarja- ja lisenssimaksuin sekä siten, että otteluissa käytetään ainoastaan yhtä erotuomaria.
III divisioonan toteutuksesta päätetään ennen kauden alkua kilpailuvaliokunnan johdolla ja osallistuvien seurojen mielipiteitä kuunnellen (esim. kaksin- tai kolminkertainen sarja riippuen joukkueiden lukumäärästä). Kauden päätteeksi kolmosen voittajalla on halutessaan mahdollisuus tasonmittausotteluihin II divisioonan viimeistä joukkuetta vastaan ja sitä kautta myös sarjanousuun.
Koska III divisioona on harrastesarja, voivat uudet joukkueet ilmoittautua myös suoraan liiton alimpaan kilpailusarjaan eli kakkoseen. Varsinkin ensimmäisenä kautena pyritään nykyisille kakkosen joukkueille ja mahdollisille uusille joukkueille löytää jo sarjoja aloitettaessa näistä vaihtoehdoista sopivampi taso.
Kolmosen perustamisen edellytyksenä on II-III divisioonan joukkueiden lukumäärän lisääntyminen eli uusia joukkueita tarvitaan mukaan! Viime syksynä kakkosen aloitti yhdeksän joukkuetta, mikä tarkoittaa sitä, että kolmosen perustamiseksi tarvitaan ainakin kolme uutta joukkuetta lisää. Eli minimi sarjakoko olisi vähintään kuusi joukkuetta kakkosessa ja kuusi joukkuetta kolmosessa.
Ilmoittautuminen liiton sarjoihin tapahtuu 31. elokuuta mennessä, ilmoittautumisohjeet löytyvät myöhemmin käsipalloliiton kotisivuilta. Aikaa siis on runsaasti – kerätkää joukkue kokoon ja tulkaa rohkeasti mukaan sarjatoimintaan!
Terveisin, Jari Henttonen Kilpailuvaliokunta
Lisätietoja antavat mielellään: Liiton toiminnanjohtaja Kurt Wallin, kurt.wallin@finnhandball.net Kilpailusihteeri Katariina Rönnberg, katariina.ronnberg@finnhandball.net Jari Henttonen, jari.henttonen@kolumbus.fi
28.01.2009 Atlaksen palloleikkikoulu alkaa
Atlas järjestää tämän kevään aikana kaikille lapsille suunnatun palloleikkikoulun. Vanhemmat, mummit, vaarit ja muut veijarit ovat tervetulleita Atlaksen palloleikkikouluun, joka järjestetään Kilterin koululla 14.2.09 alkaen. Tule mukaan Atlaksen käsipalloperheeseen. -verkkotoimitus-
|