08.04.2011 Atlas- SIF 25-30 (13-13)

Kotikylän Kundit ja SIF kohtasivat tämän kauden 1. pronssiottelussa perjantaina Myyrmäessä. Kundit olivat voittaneet kauden aiemmat kolme kohtaamista. Joukkueet kohtasivat myös viime vuoden pronssipeleissä, jolloin Kundit vei pidemmän korren.

Ottelussa Kundien maalilla aloitti Tuomas Laitinen ja SIF:n puolella kokenut sotaratsu Petter Forström. Ottelun ensimmäisen erän aikana peli oli tasaista ja muutamat turhat pallonmenetykset rassasivat molempia joukkueita. Pariinkymmeneen minuuttiin asti pelattiin maalin erolla suuntaan ja toiseen. Kundit kuitenkin saivat 24. minuutin kohdalla kasattua itselleen eroa lukemien ollessa 13-10. Erän lopussa Kundit sortuivat kuitenkin pariin turhaan jäähyyn Miro Koljosen kiinniotoissa ja niin SIF pääsi nousemaan tasoihin hyvin viimeistelleen Johan Skogbergin johdolla. Puoliajalle mentiin siis tasaisissa merkeissä 13-13. Avausjakson ikävin tilanne nähtiin, kun SIF:n raskasheittoinen Ravo Voosalu tipahti suunnanmuutoksensa jälkeen tuskaisena lattianpintaan. Ensiarviot antoivat tietoa loukkaantuneesta Becks-jänteestä.

Toisen jakson alun jälkeen SIF tuli kuin uudesta syntyneenä ja se juoksi nopeasti ylös koko joukkueella, avausjaksolla siitä vastasi kaksikko Skogberg-Koljonen. Hyökkäyspäässä vahvasti haastanut Patrik Grönberg heitti nätisti hyppynsä jälkeen lattianrajasta pallon vielä kattoon. Kun samaan aikaan Kundit hassasivat teknisiin paikkojaan hyökkäyspäässä sekä Petter Forströmin ulottuville, pääsi SIF karkaamaan neljän-viiden maalin karkumatkalle. Ottelua oli pelattu 45. min. tässä vaiheessa. Loppupelin kohdilla muutosta ei lopulta tullut ja SIF pääsee toiseen osaotteluun viiden maalin karkumatkalla.

Kundien tulee voittaa toinen kamppailu vähintään kuudella maalilla, jotta pronssimitalit ripustettaisiin kaulaan. Ottelu Siuntiossa alkaa klo. 19:00. Kaikki mukaan kannustamaan Kundit voittoon!

25 - 30 ( 13 - 13 )

Maalintekijät:
Atlas:
Martin Noodla 5
Ken Sirenius 5
Toni Aalto 4
Kenneth Åstrand 4
Nikko Kinos 2
Tuomas Witikka 2
Heikki Laitinen 1
Erkka Näntö 1
Mikk Vainikk 1

SIF:
Johan Skogberg 11
Patrik Grönberg 7
Miro Koljonen 3
Stig Thilman 3
Ravo Voosalu 2
Roy Nyman 1
Joni Jukola 1
Jonas Karlsson 1
Jan Kauge 1

Ulosajot:
Atlas: Nikko Kinos 1 Erkka Näntö 1 Mikk Vainikk 1
SIF: Roy Nyman 1 Marcus Sjöstedt 1 Stig Thilman 1

Yleisö: 492

Tähdet:
* Kenneth Åstrand (Atlas)
** Patrik Grönberg (SIF)
*** Johan Skogberg (SIF)

Kolmen tähden pelaajan kommentti: "Tänään ratkaisevaksi muodostui kova taistelutahto sekä toimiva puolustus kertoi Johan Skogberg ottelun jälkeen. Maalivahti Petter Forsström sai myös kiitosta Skogbergiltä. Myös se helpotti Siuntion työtä kun onnistuivat tekemään niin sanottuja "helppoja" kontrausmaaleja. Huomenna "sota" jatkuu jolloin edessä on vähintään 60 minuuttia kovaa vääntöä ja viimeseen asti taistelua. Johan kuittasi kuitenkin huomisen lopputuloksen pienen hymyllä sekä tokaisulla; "vi vinner nog".

-verkkotoimitus-


01.04.2011 Cocks-Atlas 33-32 (18-20)

Kundit ja Cocks kohtasivat kolmannessa välierässä perjantaina. Kaksi ensimmäistä oli päättnyt Cocksin voittoon. Ensimmäisessä pelissä Kundit tulivat hyvin takaa Cocksin kantaan, kun taas toinen ottelu ratkesi Cocksin hyväksi jo avausjaksolla. Nyt hyvä taisteluottelu oli tasainen läpi pelin ja lopulta joukkueiden väliseksi eroksi tuli vaivainen yksi maali ja samalla loppunumeroiksi 33-32 (18-20). Cocks finaaliin Westiä vastaan ja Kundit kohtaavat pronssipeleissä SIF:n. Pronssiottelut pelataan perjantaina 8.4 sekä lauantaina 9.4. Lopulliset ajat varmistuvat piakkoin.

Lähtötilanne otteluun oli, että Cocks johtaa sarjaa 2-0 ja sillä oli voitolla mahdollisuus matkata finaaliin ja sysätä Kundit pronssiotteluun. Kundit olivat kuitenkin päättäneet siirtää ratkaisua myöhemmäksi tai myydä nahkansa kalliilla, vaikka siihen ei kukaan Kundien ulkopuolelta varmasti uskonutkaan.

Ottelun alku oli tasaista ja maaleja mätettiin vuorotahtiin. Cocks otti itselleen komennon ja piti maalin-parin johtoa, kunnes 19.min. kohdalla alkoi Kundien muutaman minuutin vyörytys, jonka aikana tilanne muuttui 14-12 -> 14-17. Puoliajalle siirryttiin tilanteessa 18-20 kun viimeisen maalin pari sekuntia ennen loppua niittasi Nikko Kinos syöteltyään Kenneth Åstrandin kanssa ensin Cocks-puolustuksen pyörryksiin. Ensimmäisen jakson onnistujiin kuului Erkka Näntö, joka latoi neljä maalia, pelasi kavereille useita paikkoja ja puolusti antaumuksella. Myös Tuomakset Witikka ja Laitinen lukeutuvat onnistujiin. Witikka tekaisi kolme maalia ja hoiti ruutunsa puolustuksen keskustassa mallikkaasti läpi koko ottelun, vaikka yhteistyö Åstrandin kanssa ei aina sujunutkaan täysin. Laitinen puolestaan nappasi kymmenen torjuntaa vieden veskareiden taiston tässä vaiheessa selvästi, vaikka kotiyleisön mielestä Laitiselle ei ollut kertynyt juurikaan torjuntoja.

Toiselle jaksolle Cocks tuli vahvemmin ja muutamassa minuutissa Kundien johto oli kuitattu ja taululla oli 23-22. Kundit kuitenkin taistelivat itselleen johdon takaisin voittamalla 7min jakson 6-2. Tässä vaiheessa tilanne oli 25-28. Ottelun käännekohta nähdään kun Cocks ottaa kaksi ulosajoa. Ensin Valdar Noodla esittää rokkistaramaisen saksihypyn ja blokkkaa isoveli Martinin heiton jalallaan. Samassa hyökkäyksessä Dmytro Kamelin ottaa Erkka Näntöstä kaulaotteen ja lähtee miettimään sitä kahdeksi minuutiksi. Kundien hyökkäyspeli jäätyy täysin ylivoimalla ja kun Kristo Järve tekee väkisin alivoimamaalin oli kahden miehen ylivoima tuhrittu 1-1. Kundien hyökkäyspeli ei tästä toivu ja 13min aikana saatiin tehtyä vain yksi maali. Timo Puhakka ottaa tässä vaiheessa leijonasosan koko ottelun torjunnoistaan. Hienoimpana Martinin japanialaisen pysäytys alanurkasta. Cocks iskee kuusi peräkkäistä ja tilanne on jo 32-29. Kundit kuitenkin sisuuntuvat vielä ja Erkka Näntö tarjoilee ja Ken Sirenius niittaa japanialaisella kavennuksen. Kundit puolustaa viidellä miehellä ja jättää yhden inkkariksi. Riski kannattaa ja Nikko tuo vieraat maalin päähän. Viimeisessä hyökkäyksesssä Cocksin Jani Tuomisen annetaan ratkaista vapaasti ja hän ratkaisee pelin. Gheorge Safronii oli ensin käynyt hassaamassa vapaan paikan kuudesta metristä kun toisella jaksolla loistavia otteita jatkanut Tuomas Laitinen torjuu. Kenneth Åstrand viimeistelee vielä hidastetulla loppunumeroiksi 33-32.

Laitinen pelasi jälleen loistavan pelin Kundien tolppien välissä ottaen ison liudan hyviä torjuntoja ja vei kyllä maalivahtien kamppailun täysin, vaikka hävisikin käsittämättömästi Puhakalle tähtien määrässä. Erkka Näntö pelasi myös hyvän pelin molemmissa päissä kenttää tehden kuusi maalia ja puolustaen hyvin. Huomaa, että Erkan passittaminen lenkkipoluille on tekemässä jo tehtäväänsä. Ken Sirenius myös paukutti kuusi häkkiä ja jatkoi hyviä otteita. Kuten aiemmin mainittiin, puolusti Witikka hyvin uudella paikallaan keskustassa. Koko joukkue pelasi hyvän pelin ja kaatui saappaat jalassa. Tappion karvas kalkki oli tällä kertaa todella karvasta, mutta keskittyminen ja motivoituminen pronssiotteluun alkaa pikimmiten . Viime vuoden tapaan pronssista pelataan siis Siuntiota vastaan.

Maalintekijät:
Cocks:
Kristo Järve 9
Valdar Noodla 6
Gheorghe Safronii 5
Antti Valo 5
Jani Tuominen 2
Niko Bergholm 2
Ville Viljanen 2
Antti Rogenbaum 1
Olli Kuparinen 1

Atlas:
Ken Sirenius 6
Erkka Näntö 6
Kenneth Åstrand 5
Nikko Kinos 4
Tuomas Witikka 4
Martin Noodla 3
Kalle Bremer 2
Heikki Laitinen 1
Mikk Vainikk 1

Varoitukset:
Cocks: Rogenbaum, Kamelin, Bergholm

Atlas: Noodla, Näntö, Vainikk

Ulosajot:
Cocks: Rogenbaum, Kamelin, Noodla

Yleisö: 247

Tuomarit: Lindroos- Sundell

SM-liigatähdet:
*** Timo Puhakka
** Tuomas Laitinen
* Kristo Järve

-verkkotoimitus ja KÄ-


30.03.2011 Atlas-Cocks 23-34 (8-19)

Kundit kohtasivat keskiviikkona Riihimäen Cocksin Liigan välierien toisessa osassa. Ensimmäinen osa oli päättynyt lukemiin 37-33 Kundien hyvän loppukirin ansiosta ja siitä olikin tarkoitus jatkaa. Se jäi vain tarkoitukseksi, kun Cocks jyräsi voittoon selvin 23-34 (8-19) lukemin.

Kundit aloittivat toisen osan vauhdikkaammin kuin vierailijansa. Nikko Kinos tekaisi hyvällä pompulla keskeltä takaa pallon ohi Timo Puhakan. Toisessa päässä Tuomas Laitinen otti neljä torjuntaa heti alkuunsa. Nikko tekaisi vielä toisen perään nätillä yläkulmavedolla, kun oli pelattu neljättä minuuttia ja niin tilanne oli Kundeille 2-0. Siihen loppuivatkin ilonaiheet. Kristo Järve tiputteli palloja nätisti maalin perukoille ja niin Cocks oli 10. min. kohdalle edennyt jo 3-6 johtoon. 15. minuuttiin asti pysyivät Kundit parin maalin päässä, kun Ken Sirenius tekaisi pari maalia kentälle tulonsa jälkeen (15. 6-8). Tämän jälkeen alkoikin kentän ykkösen Antti Valon show, joka kesti jakson loppuun saakka, vaihtelevilla heitoilla ja puhtailla läpijuoksuilla laidaltaan mies nikkasi avausjaksolla seitsemän maalia täysillä tehoilla. Jakson lopun aikana Kundien hyökkäyspää puuroutui Cocksin edessä täysin ja Puhakka pääsi maalilla koppaamaan torjuntoja. Samaan syssyyn pallo poltteli Kundien kädessä, jonka seurauksena etenkin Valo iski palloja maaliin. Puoliajalle lähdettiin tylyissä 8-19 lukemissa.

Toisen jakson aikana pelissä ei enää ollut suurta intensiteettiä, ikävä kyllä. Ja etenkin Cocksin puolustusasenne tuntui kadonneen kevätlaitumille. Joukkueet tekivät vuorotellen maaleja läpi jakson. 45. min. kohdalla oltiin tilanteessa 17-28, kun Järve laittoi pilkkunsa ohi Jan Stoltin. Kundien puolelta Nikko Kinos ja Ken Sirenius tekaisivat toisella jaksolla, samoin Erkka Näntö, mutta peli oli jo tässä vaiheessa ratkennut. Cocks puolestaan teki maaleja laajalla rintamalla, kun lopulta siltä pääsi maalitilastoihin kaikki pelaajat Gheorghe Safroniitä lukuun ottamatta. Loppulukemat ottelussa olivat 23-34 ja Cocks siirtyi 2-0 johtoon ottelusarjassa. Kundien pelissä hyökkäyspäässä ajot loppuivat aivan liian aikaisin, ikään kuin halu ja uskallus viimeiseen asti painamiseen olisi puuttunut. Toisella jaksolla numeroita pidettiin ennallaan, kun Cocksin suurin into puolustukseen oli kadonnut. Kundien puolustusmuotojen vaihtelu ei tuonut tulosta, kun 4-4- pelissä laitoihin jäi paljon tilaa. Kundien osalta hämmästyttävää oli myös pallon polttaminen näpeissä ensi jakson aikana. Cocks puolusti ryhdikkäästi avausjaksolla ja antoi Puhakalle mahdollisuuden hyvään otteluun, pekkaa pahemmin ei esiintynyt Theodotos Christoukaan. Hyökkäyspäässä Cocksin pelaaminen oli lennokasta alun hämmennyksen jälkeen ja etenkin Valo oli valovoimainen.

Atlas: Tuomas Laitinen pelasi hyvin alun ja toisen jakson. Avausjakson lopulla huomasi hänen turhautumisensa puolustukseen, kun vastustajia viiletti usein vapaasti heittämään kuuteen metriin. Nikko Kinos jaksoi haastaa jälleen hyvin ja on noussut otteillaan kevään hahmoksi Liigassa. Läpiajoista varmoja viimeistelyitä, eniten uupui takaheitoista keskiviikkona puhti alkua lukuun ottamatta. Ken Sirenius aloitti vaihdossa ja kentälle tulonsa jälkeen teki pari maalia, mutta vasemman laidalta tehtyjen maalien määrä aiheutti runsaasti päänvaivaa. Tekaisi maaleja ottelun lopussa jo lupaavalla prosentilla, kun pääsi hyviin paikkoihin laiskan puolustuksen ansiostakin osin. Erkka Näntö teki maalinsa toisella jaksolla, mutta avausjaksolla kun olisi tarvittu, ei häntä juurikaan näkynyt. Tuomas Witikan loisto-ottelu Riihimäellä oli muisto vain, kun nyt ratkaisuja tuli saman verran, mutta ei ollenkaan tulosta. Koko joukkueen tulee muuttaa ulospäin näkyvää asennettaan, jotta voitosta perjantaina voitaisiin edes haaveilla. Usko omaan tekemiseen myös Cocksia vastaan on löydyttävä tai muuten voidaan nopeasti toivottaa tervetulleeksi pronssiottelut.

Cocks: Timo Puhakka koppasi avausjaksolla hyviä torjuntoja, huippuna pari jalkatorjuntaa. Christoun huippuna oli pilkkutorjunnat, jotka hoituivat helposti. Antti Valon viimeistely oli sitä luokkaa mitä häneltä on totuttu näkemään ja olikin tyytyväinen koko joukkueen esitykseen. Kristo Järve teki maaleja avausjakson aikana hyvällä teholla, mutta ottelun ratkettua katosi maalintekoinnosta myös iso osa ja heitot jäivät helposti Laitisen näppeihin. Niko Bergholm teki kolme maalia, mutta heitti saman verran suoria koppeja Laitiselle. Valdar Noodla sai pelailla rauhassa ja oli melko näkymätön veljensä tavoin. Matias Savinaisen tiliin tuli ottelun nätein maali, kun hänen Ruotsista opittu "luftskruv" nousi nätisti yli Laitisen. Cocks vahvuus oli myös viimeistelijöiden määrä, kun melkein kaikki pelaajat pääsivät tilastoihin. Kundien puolelta, kun vain puolet kenttäpelaajista onnistui maalinteossa.

Atlas-Cocks 23 - 34 ( 8 - 19 )

Maalintekijät:
Atlas
Nikko Kinos 7
Ken Sirenius 7
Erkka Näntö 4
Kenneth Åstrand 3
Martin Noodla 1
Mikk Vainikk 1

Cocks
Antti Valo 9
Kristo Järve 7
Antti Rogenbaum 3
Valdar Noodla 3
Nico Bergholm 3
Jani Tuominen 2
Matias Savinainen 2
Andrey Orell 2
Dmytro Kamelin 1
Olli Kuparinen 1
Ville Viljanen 1

Ulosajot:
Atlas
Tuomas Witikka 1
Heikki Laitinen 1
Mikk Vainikk 1

Cocks
Niko Bergholm 2
Olli Kuparinen 1

Tuomarit: Sundell- Källman

Yleisö: 277

Tähdet:
* Timo Puhakka (Cocks)
** Tuomas Laitinen (Atlas)
*** Antti Valo (Cocks)

Kolmen tähden pelaajan kommentti:
"Ensimmäisen jakson puolustuksemme ja maalivahtipelimme oli hyvää. Atlas tuli jopa yllättävän laiskasti päälle. Olemme taistelleet hyökkäyksemme kanssa viime aikoina, mutta tänään sekin sujui mallikkaasti. Toinen jakso
oli enää pelailua" -Antti Valo-

Cocks johtaa nyt välierää sarjaa voitoin 2-0 ja sillä on mahdollisuus katkaista sarja perjantaina kotonaan. Kundien tulee parantaa otteitaan ja etenkin taisteluasennettaan mikäli voitosta silloin halutaan kamppailla. Ottelu alkaa klo. 20:00. Kotikylän Kundit pelaa- tule mukaan!

-verkkotoimitus-


29.03.2011 Cocks-Atlas 37-33 (19-14)

Kundit ja Cocks kohtasivat tiistaina ensimmäisessä välierässä Riihimäellä. Cocks oli vahvempi lukemin 37-33. Puoliajalle mentiin lukemissa 19-14.

Kundit lähtivät otteluun ottamalla erikoisvartiointiin Kristo Järven ja Valdar Noodlan. Alussa neljän linja ei saanut kuuden metrin viivaa kuriin ja Cocks-pelurit pääsivät helpohkosti hassuttamaan puolustusta. Cocks karkasikin jo 6-1 johtoon kuudessa minuutissa ennen kuin kundit hieman heräsivät. Kun neljän linja saatiin hieman pitävämmäksi niin Cocks iski maalit nopeista vastaiskuista kun kundit palasivat puolustukseen hieman sekavasti. Hyökkäyspäässä päästiin kuitenkin hyvin maalipaikkoihin ja muutamia hyviä paikkoja hassattiin puhtaisiin ohiheittoihin. Pallo tuntui polttelevan molempien joukkueiden näpeissä ja teknisiä virheitä sateli molemmissa päissä. Loppujakson aikana maaleja tehtiin vuorotahtiin.

Toinen jakso alkoi täysin samoin kuin koko ottelukin. Cocks paukutteli maaleja minuutin välein ja karkasikin jo 25-16 johtoon. Ottelu vaikutti jo taputellulta ja maaleja tehtiinkin tasatahtia tovi. Jostain Kundit kuitenkin kaivoivat tsempin päälle ja taisteluilmettäkin näkyi ensimmäista jaksoa enemmän. Kun 57min oli pelattu, oli taululla vain kolmen maalin ero Kundien neljän maalin putken jälkeen. Nopeiden pallonmenetysten jälkeen Cocks kuitenkin iski taas kaksi maalia ja ottelu oli selvä. Lopussa taululla seisoi 37-33.

Kundien neljän puolustuslinja ei oikein ottanut alussa toimiakseen. Se kuitenkin parani ja 1vs1 tilanteita voitettiin enemmän kuin hävittiin. Usein kuitenkin kahden keskusta ryntäsi vahvasti esiintynyttä ja hanakasti myös väleihin ajanutta Andrey Orelia vastaan, joka tiputti pallon vapaana olleelle viivalle. Orel teki myös viisi maalia ja hankki tukun 7m. heittoja, jotka Järve kävi toimittamassa maaliin. Orel palkittiinkin uurastuksestaan kahdella tähdellä. Hyökkäyspäässä maalipaikkoihin päästiin hyvin Cocksin vahvasta puolustuksesta huolimatta. Erityisesti yhden tähden ansainnut Kenneth Åstrand liikkui aktiivisesti viivalla ja sai nauttia hienoista syötöistä, joista hän kiitti kuuden maalin muduossa. Maalitehtailun lisäksi Snurre hankki muutaman 7m heiton. Puolustus ei lähes koko ottelun uurastaneelta Åstrandilta sujunut ihan niin hyvin. Vaikka tahtoa näytti olevan, vietiin hänet muutaman kerran todella pahasti kahville. Muutaman minuutin huilin Åstrandille tarjosi paluun kentälle lähes 1,5 vuoden tauon jälkeen tehnyt Fredrik Fagerström. Tuomas Witikka tuntuu jatkavan siitä, mihin puolivälierissä jäi. Witikka paukutti pallon häkkiin seitsemän kertaa, joista kolme 7m viivalta, eikä hassannut yhtään paikkaa. Hyökkäyspäässä myös sorruttiin pallonmenetyksiin huonojen syöttöjen ja pallojen pudottelun johdosta. Näistä maksettiin usein kovaa hintaa, kun paluu puolustukseen ei ollut kunnossa. Kristo Järve vapautti jonkun laiturin useasti maalintekoon näistä tilanteista. Päästettyjen maalien määrästä huolimatta Tuomas Laitinen pelasi kelpo pelin, josta ansaitsikin kolme tähteä. Hän torjui useita kuudesta metristä tulleita ratkaisuja ja otti myös pari koppia takaheitoista.

Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa jo heti keskiviikkona kun Cocks saapuu vieraaksi Myyrmäkeen. Hieman lisää kurinalaisuutta peliin, niin ottelu on täysin voitettavissa.

Cocks:
Kristo Järve 5
Antti Rogenbaum 5
Andrey Orell 5
Ville Viljanen 4
Valdar Noodla 4
Antti Valo 3
Olli Kuparinen 3
Jani Tuominen 3
Gheorghe Safronii 2
Matias Savinainen 1
Niko Bergholm 1

Atlas:
Tuomas Witikka 7
Kenneth Åstrand 6
Nikko Kinos 6
Erkka Näntö 4
Martin Noodla 4
Mikk Vainikk 2
Ken Sirenius 2
Kalle Bremer 1
Heikki Laitinen 1

Yleisö: 400

Tuomarit: Illman- Kuri

SM-liigatähdet:
*** Tuomas Laitinen
** Andrey Orel
* Kenneth Åstrand

Ottelusarja jatkuu jo huomenna, kun Cocks saapuu Myyrmäkeen vieraaksi. Ottelu alkaa Pyhätössä klo. 19:00. Kotikylän Kundit pelaa- tule mukaan!

-verkkotoimitus ja KÄ-