14.03.2010 Kimmat jatkaa voittojen tiellä

Kotikylän Kimmat aloittivat 1. divisioonan ylemmän jatkosarjan voitolla tiukassa kamppailussa Sparta2:ta vastaan. Kamppailu pelattiin jo helmikuun lopussa. Ottelu pysyi tasaisena heti alusta lähtien. Ensimmäinen puoliaika oli jo loppumassa tasalukemiin mutta pallon polttaessa molempien joukkueiden käsiä kovasti pääsi kokenut Ami Kunttu tekemään Kimmoille tärkeän maalin, jotta joukot pääsivät maalin johdossa tauolle. Toisella puoliajalle peli pysyi tasaisena loppuun asti mutta valmennuksen mukaan suurempaa huolto ei missään vaiheessa ollut. Niin pisteet jäivät Kimmoille 70 silmäparin todistaessa loppulukemia 23-22.

Kimmoilta peli ei ollut päätä huimaavaa mutta tasaisen varmaa. Yllättävimmin pelasi maalivahtina normaalisti esiintyvä Jonna Kullberg, jonka piiska on yllättävän kova. Kovempien maalimäärien esteenä tuntui olevan ylileveät tolpat. Toisella jaksolla maaliin tullut Johanna Peltonen esiintyi myös varsin mallikkaasti. Joukkueen kokenut Tiina Helaskoski olikin tyytyväinen peliin ottaen huomioon, että monet pelaajista loistivat poissaolollaan ja osa joutui kentälle puolikuntoisina.

Maalintekijät: Ami Kunttu 9, Tiina Helaskoski 5, Anu Eräkanto 3, Nina Sarelin 3, Katja Lindqvist 2, Jonna Kullberg 1.

Kimmat ovat jatkaneet pelejään jo toisen ottelun verran, kun keskiviikkona 10.3 kaatui kotiottelussa Dicken Old. lukemin 28-12 (13-6). Tappioton sarjakausi jatkuu edelleen. Seuraavaksi Kimmojen kaatoa yrittää Kirkkonummen KyIF, joka pelataan maanantaina 15.3 Kirkkonummella.

-verkkotoimitus-

14.03.2010


11.05.2010 Myös Kimmat päättivät kauden historiallisena
07.04.2010 Naisten vika ottelu
27.03.2010 Kimmojen putki jatkuu
17.03.2010 KyIF jäi pahasti Kimmojen jalkoihin
15.03.2010 Atlas-Dicken Oldies 28-12
14.03.2010 Kimmat jatkaa voittojen tiellä
23.02.2010 Naisten ylempi jatkosarja alkaa tulevana sunnuntaina
07.02.2010 Kimmoille tappioton runkosarja
03.02.2010 Yksi tappioton peli vielä tavoitteesta
10.01.2010 Kimmojen putkelle jatkoa
09.12.2009 Naiset jatkaa puhtaalla pelillä kohti uutta vuotta
26.11.2009 Oldiesista kuudes uhri Kimmoille
01.11.2009 Työnteon takia tappiota ei tullut tilille
24.10.2009 4/4=100%
12.10.2009 Murskavoitto tuliaisena Hangosta
03.10.2009 Kimmat lähettivät HIFK:n toiselle planeetalle
24.09.2009 Naisten kotiotteluiden peliajat
04.09.2009 Naisilla uusi valmentaja ja vauhti päällä
28.05.2009 Naisille tappioton divarikausi ja B-finaalin voitto Siuntiosta
20.04.2009 Jälleen tasuri Planetsin kanssa
09.04.2009 Atlas kukisti aiemmin myös Hellaksen
08.04.2009 Kimmat taistelussa sarjan voitosta
15.03.2009 Kimmat lennossa historiallisessa nollapelissä
02.03.2009 Yksi voitto vailla kymmentä peräkkäistä
02.03.2009 Kimmat taas voittoon
19.02.2009 Naisten tulevat ottelut
09.02.2009 Grifk peli siirretty
03.02.2009 Kimmoilla kehitystä kauden aikana?
19.01.2009 Kimmat voittoon Kirkkonummella
15.01.2009 Kimmat tasapeliin kärkikamppailussa