|
|
09.12.2009 Naiset jatkaa puhtaalla pelillä kohti uutta vuotta
Kotikylän Kimmat kohtasivat 28.11 SIF:n entisistä pelaajista koostuvan Pickala HD:n. Kotikamppailussa oli tarkoitus jatkaa voittoputkea. Putken jatko onnistuikin, kun ja pisteet saatiin kotiin loppulukemien ollessa 22-13 (9-6).
Tämänkin pelin Headcoach Tomi "Puigi" Puikkonen joutui passaamaan, koska puheenjohtajaa leikkiessään hänen piti osallistua Käsipalloliiton syysliittokokoukseen. Dicken pelissä Puigilla oli tiukka "flunssaviikko" alla, eikä hän silloin uskaltanut tulla tartuttamaan joukkuetta.
Dicken pelissä Johanna "Jippe" Peltonen, huoltaja Micken ja Jojo Tean avulla, hoiti tehtävän loistavasti, eli pesti vaan "jatkoon" :)! Pickala HD pelissä Tiina Helaskoski sairastuvalta astui Jipen remmiin ja kyllähän sekin peli hoidettiin himaan, vaikka ehkä vähän Antti Kaikkonen pelissä näyttäytyikin alussa.
Pickala HD koostuu vanhoista Siuntion pelaajista, eli kokemusta joukkueesta kyllä löytyy. Tässä pelissä tahtipuikon heiluttelussa oli jo iän mukanaan tuoma hitaampaa tempoa ja osittain siitäkin syystä Kotikylän Kimmojenkin peli oli aika takkuista alussa. Pelasimme samaa hidasta peliä kuin Dicken kamppailun alussa, mutta pikku hiljaa ja varsinkin toisella puoliajalla peli alkoi sujumaan. Vastustajan maalivahdin jalat tulivat myös tutuiksi suurimmalta osalle Kimmoista hieman laiskojen heittojen tuloksena. Liekö Fredrik Fagerströmin vetämä punttikuuri vetänyt kädet tukkoon. Kimmat olivat kyllä parempia koko ottelun läpi mutta kunnon välimatkaa ei koskaan saatu aikaiseksi. Eipä sen niin väliä, sillä silti hieno voitto tuli.
Maalintekijät: Noora Ekström 6, Ami Kunttu 5, Anu Eräkanto 3, Heidi Hagman 3, Jasmine Nikkari 2, Simone Krogius 1, Katja Lindqvist 1, Heidi Fyhr 1.
Kimmoilla on nyt luvassa "tiukkaa" treeniä joulukuussa, pieni joulutauko kyllä myöskin alkaen jouluviikolla ja treenejä jatketaan viikonlopun vieton jälkeen. Tammikuussa torstaina 7.1.2010 Kimmoilla on jo ensimmäinen ottelu uuden vuoden puolella. Ruskiksella Sparta2 vastaan käytävä kamppailu alkaa klo. 17:15.
Kimmat toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Urheilullista Uutta Vuotta!
-th-
09.12.2009
11.05.2010 Myös Kimmat päättivät kauden historiallisena 07.04.2010 Naisten vika ottelu 27.03.2010 Kimmojen putki jatkuu 17.03.2010 KyIF jäi pahasti Kimmojen jalkoihin 15.03.2010 Atlas-Dicken Oldies 28-12 14.03.2010 Kimmat jatkaa voittojen tiellä 23.02.2010 Naisten ylempi jatkosarja alkaa tulevana sunnuntaina 07.02.2010 Kimmoille tappioton runkosarja 03.02.2010 Yksi tappioton peli vielä tavoitteesta 10.01.2010 Kimmojen putkelle jatkoa 09.12.2009 Naiset jatkaa puhtaalla pelillä kohti uutta vuotta 26.11.2009 Oldiesista kuudes uhri Kimmoille 01.11.2009 Työnteon takia tappiota ei tullut tilille 24.10.2009 4/4=100% 12.10.2009 Murskavoitto tuliaisena Hangosta 03.10.2009 Kimmat lähettivät HIFK:n toiselle planeetalle 24.09.2009 Naisten kotiotteluiden peliajat 04.09.2009 Naisilla uusi valmentaja ja vauhti päällä 28.05.2009 Naisille tappioton divarikausi ja B-finaalin voitto Siuntiosta 20.04.2009 Jälleen tasuri Planetsin kanssa 09.04.2009 Atlas kukisti aiemmin myös Hellaksen 08.04.2009 Kimmat taistelussa sarjan voitosta 15.03.2009 Kimmat lennossa historiallisessa nollapelissä 02.03.2009 Yksi voitto vailla kymmentä peräkkäistä 02.03.2009 Kimmat taas voittoon 19.02.2009 Naisten tulevat ottelut 09.02.2009 Grifk peli siirretty 03.02.2009 Kimmoilla kehitystä kauden aikana? 19.01.2009 Kimmat voittoon Kirkkonummella 15.01.2009 Kimmat tasapeliin kärkikamppailussa
|
|