26.11.2009 Oldiesista kuudes uhri Kimmoille

Dicken Oldies - Atlas 16-21 (6-10)

Viime lauantaina Kotikylän Kimmat kohtasivat Dickenin vanhemman yhdistelmän, Oldiesin. Kimmat saivat otteluun täyden kokoonpanon kasaan, vaikka ensiksi näytti vähän heikolta. Ottelussa oli aika tiukkaa alussa, toki Atlas sai parin maalin johdon mutta kokonaisuutena kamppailu oli melko tiukkaa vääntöä.

Johto ehti Kimmojen toimesta kasvaa jopa 6 maaliin mutta sitten taas Dicken rokotti nopeilla vastahyökkäyksillä, kun Kimmojen kotiinpaluu oli kuin kotiinmenoa oli haluttu vältellä. Etenkin vanha kettu Micaela "Mico" Aarnio oli ovelalla pelipäällä.

Atlaksen puolustus pysyi vastustajaan tiukempana loppuun asti ja lopputulos oli hieno viiden maalin voitto ja puhtaan sarjan jatkuminen. Kuuden pelatun ottelun jälkeen tilillä on kuusi voittoa muikealla maalierolla 158-79. Jonna Kullberg pelasi hienon ottelun maalissa, poimi yhden pilkunkin ja pari muutakin maukasta koppia

Maalikuningattaret: Tiina Helaskoski 9, Anu Eräkanto 4

Yleisö: 25

Seuraavalla Kimmat palaa kotiyleisönsä eteen ottelemaan pisteistä, kun lauantaina 28.11 vastaan asettuu Pickala HD. Ottelu Pyhätössä alkaa klo. 14:00

TERVETULOA KANNUSTAMAAN!

02.12.2009


04.02.2012 BK-46 kukisti Kimmat
25.01.2012 Talvi yllätti Kimmat Kirkkonummella
15.01.2012 Kimmojen pari matsia
01.12.2011 Kimmoille voitto ja kaksi tappiota
04.11.2011 Kimmoille kaksi tappiota
19.10.2011 BK-46 kukisti Kimmat selvästi
02.10.2011 Kotikylän Kimmoille avausvoitto
22.09.2011 Kimmoilla takana kaksi taistoa
06.09.2011 Kotikylän kausarit nyt myynnissä!
03.09.2011 Kimmojen kausi alkaa Suomen Cupista
11.08.2011 Naisilla harkkapeli kotona ensi sunnuntaina 14.8
30.05.2011 Kotikylän Kimmoille pääsarjalisenssi
29.04.2011 Atlaksen naiset ensi kaudella naisten SM-sarjassa
18.04.2011 Kimmojen vikat pelit
28.03.2011 Kimmoilla hyvän mielen kotimatka
26.03.2011 Naisille voitto ja tappio
07.03.2011 Kimmoille voitto Oldiesista
19.02.2011 Kimmoille selvä voitto Pickala HD:sta
28.01.2011 Kimmoille selvä voitto Planetsista
24.01.2011 Kimmoille voitot vuodenvaihteen molemminpuolin
03.01.2011 Kimmojen pelit jatkuvat launtaina 15.1
19.12.2010 Kimmojen taistelu päättyi välieriin
17.11.2010 Kimmat murskasivat BK:n
16.11.2010 Kimmoille kauden kovin haaste keskiviikkona
07.11.2010 Kimmoille voitto ja tappio
14.10.2010 Kimmoilla kotiavaus tänään
29.09.2010 Naisten kausi alkaa tulevana viikonloppuna
11.05.2010 Myös Kimmat päättivät kauden historiallisena
07.04.2010 Naisten vika ottelu
27.03.2010 Kimmojen putki jatkuu