01.11.2009 Työnteon takia tappiota ei tullut tilille

Atlas - GrIFK Young Ladies 20-14 (9-8).

Voittoputki sai jatkoa hienon työvoiton kautta. Vastustaja oli tiedustelutiimiltä saadun raportin mukaan parisen astetta kovempi kuin edellisessä pelissä vastassa ollut Hellas. Tämä tiesi sitä, että Kimmojen pelin oli parannuttava rutkasti, jotta voitto ottelusta oli mahdollinen. Näin myös tapahtui lauantaina tapahtui.

Alku oli hieman nihkeää johtuen osittain siitä, että suurin osa kokoonpanossa olleista tytöistä oli käynyt viikolla läpi "sikatestin". Parhaan testituloksen saavuttaneet olivat läpäisseet valmennuksen "tiukan" seulan kokoonpanoon pääsystä. Vastustajan hahmoja etenkin alussa oli läpi ottelun erittäin hyvin pelannut Granin maalivahti, joka tekikin useita hienoja torjuntoja.

Yhteispeli puolustuksen ja mv:n kanssa alkoi sujua Kimmoilla sitä paremmin mitä pidemmälle ottelu meni. Etenkin hyökkäyspäässä nähtiin Kimmoilta hienoja sommitelmia. Tavoitteena ennen ottelua oli saada parempaa joukkuepeliä ja siinä myös onnistuttiin. Hieman suppealla peluutuksella oltiin liikenteessä tänään ja peliaikaa ei saatu jaettua niin paljon kuin valmennus olisi halunnut. Voitosta tyytyväinen valmennus kommentoi peluutusta seuraavalla tavalla: "vastustajalla oli hyvä pelitapa. Joukkueessa oli heittäjää ja lähipelaajaa. Heittäjät syöttivät myös viivalle mikä teki puolustamisesta mukavan haasteellista. Saatiinkin keskuspuolustukselle kauden paras harjoitus".

Nyt Kimmoilla on tiukan harjoitusjakson loppuun reilu parin viikon tauko, jonka aikana on tarkoitus vetreyttää paikat kuntoon seuraavaa ottelua varten. Seuraava kamppailu pelataan jälleen Ruskeasuolla. Tiistaina 17.11 klo. 20:40 alkavassa ottelussa on vastassa Kiffen, joka tällä hetkellä pitää sarjan häntäpaikkaa pelattuaan neljä tappiollista ottelua maalierolla 40-154. Kimmoilla sijoitus on toisessa päässä taulukkoa, kun saldona viisi voitokasta ottelua maalierolla 137-63.

Atlas: Johanna Peltonen, Eeva Tiainen, Noora Ekström 1, Anu Eräkanto 2, Ami Kunttu 5, Tiina Helaskoski 7, Nina Sarelin 1, Maria Sihvonen 1, Jasmine Nikkari 1 Heidi Fyhr 1, Emmi Högbacka, Annika Torstensson, Danuta Lehto ja Pirjo Häyrinen

-verkkotoimitus-


01.11.2009


11.05.2010 Myös Kimmat päättivät kauden historiallisena
07.04.2010 Naisten vika ottelu
27.03.2010 Kimmojen putki jatkuu
17.03.2010 KyIF jäi pahasti Kimmojen jalkoihin
15.03.2010 Atlas-Dicken Oldies 28-12
14.03.2010 Kimmat jatkaa voittojen tiellä
23.02.2010 Naisten ylempi jatkosarja alkaa tulevana sunnuntaina
07.02.2010 Kimmoille tappioton runkosarja
03.02.2010 Yksi tappioton peli vielä tavoitteesta
10.01.2010 Kimmojen putkelle jatkoa
09.12.2009 Naiset jatkaa puhtaalla pelillä kohti uutta vuotta
26.11.2009 Oldiesista kuudes uhri Kimmoille
01.11.2009 Työnteon takia tappiota ei tullut tilille
24.10.2009 4/4=100%
12.10.2009 Murskavoitto tuliaisena Hangosta
03.10.2009 Kimmat lähettivät HIFK:n toiselle planeetalle
24.09.2009 Naisten kotiotteluiden peliajat
04.09.2009 Naisilla uusi valmentaja ja vauhti päällä
28.05.2009 Naisille tappioton divarikausi ja B-finaalin voitto Siuntiosta
20.04.2009 Jälleen tasuri Planetsin kanssa
09.04.2009 Atlas kukisti aiemmin myös Hellaksen
08.04.2009 Kimmat taistelussa sarjan voitosta
15.03.2009 Kimmat lennossa historiallisessa nollapelissä
02.03.2009 Yksi voitto vailla kymmentä peräkkäistä
02.03.2009 Kimmat taas voittoon
19.02.2009 Naisten tulevat ottelut
09.02.2009 Grifk peli siirretty
03.02.2009 Kimmoilla kehitystä kauden aikana?
19.01.2009 Kimmat voittoon Kirkkonummella
15.01.2009 Kimmat tasapeliin kärkikamppailussa