|
Juniori uutiset 19.06.2009 DT96 ottelivat Eken Cupissa
Atlas DT96 Eken Cup 13.-16.6.2009 Tukholman sää näytti varjoisan puolensa, vettä satoi harmaalta taivaalta koko lauantaista maanantai-iltaan, joten ulkona nurmikentällä peliolosuhteen olivat ensin märät ja sitten…vielä märemmät ja kuraiset. Ruotsissa tämä alkukesä on kylmin 50. vuoteen paikallisten lehtien mukaan, joten alkuasetelmat tälle suurimmalle ulkokenttäturnaukselle olivat melko haasteelliset. 1.Ottelu alkoi tasaisena, joukkueiden tehdessä vuorotellen maaleja. Hieman jo alkoi hirvittää, että vieläkö tytöt olisivat yhtä vieraskoreita kuin viime vuonna. Vastustajan numero 10 oli se pelaaja, joka aiheutti harmaita hiuksia puolustuksellemme. Kymppi luikerteli kerta toisensa jälkeen puolustuksen läpi maalintekoon. Onneksi Atlas tiivisti puolustuksensa normaalikuntoon toisella jaksolla. Sitten tytöt tekivät parin maalin raon naapuriin ja pelasivat viimeiset minuutit hyvin viisaasti pitkää hyökkäystä, joka päättyi maaliin. Heti ensimmäisessä pelissä voitto kypsällä pelillä, kerta kaikkiaan hieno saavutus. 2. Alkulohkon ottelu la 13.6. Atlas-Skogås HK 1, 10-1 3. Alkulohkon ottelu su 14.6. Upplands Tuna IK-Atlas, 6-11 Vaihteeksi sataa – ja kentällä kuraa enemmän kuin ruohoa. Heti alusta alkaen oli selvää, että pelivaatteet saavat hieman lisäväriä kentän pinnasta kun pallon perään pitää syöksyä. Isa ei tainnut hävitä ainoatakaan tällaista pallon tavoittelutilannetta. Hän näytti esimerkillisesti mallia taistelutahdosta, periksi ei anneta missään olosuhteissa. Palloa oli vaikea saada pidettyä kädessä mutta onneksi Tanjalla pallo pysyi maalintekotilanteessa hyvin käsissä, pelkästään hänen tekemillään maaleilla olisi vastustaja mennyt nurin. Kun muutkin tehtailivat maaleja niin tuloksen oli selkeä voitto, joka varmisti jo pääsyn A-finaalipeleihin. 4. Alkulohkon ottelu su 14.6. Atlas-Handens SK 1, 2-7 5. ottelu, A finaalien 1/8 jatkopeli Roserbergs IK-Atlas, 11-10 96 syntyneiden tyttöjen sarjassa oli 38 joukkuetta, jotka oli jaettu 7:ään alkulohkoon. Muita suomalaisjoukkueita oli mukana HIFK, Dicken, GrIFK ja BK-46. Atlas ja HIFK pääsivät näistä A-finaalipeleihin, muut olivat B-finaalipeleissä. Kaikki suomalaisjoukkueet 96-sarjassa pääsivät voittojen makuun. Tätä kirjoitettaessa HIFK jatkaa vielä A-finaaleissa turnausvoiton tavoittelua. Tsemppiä heille. -Jukka Lintunen- 04.02.2012 AKTIA CUP – KIRKKONUMMI: BP:lle pronssia 01.02.2012 E-pojille pronssia KyIF Cupista! 30.01.2012 Ap kukistivat SIF:n 25.01.2012 E-tytöille piste Porvoosta 24.01.2012 AP Kauniasten luolassa maanantai illan kova vääntö 24.01.2012 BT:lle lunta tupaan Rusalla 22.01.2012 Atlas BT kukisti sarjaykkösen 22.01.2012 AP, nousukiidosta mahalaskuun 22.12.2011 E-tytöillä kolme peliä 19.12.2011 BT:lle tappio vierasottelussa 15.12.2011 C-tytöt pisteille 08.12.2011 C-tytöillä peli kulki Kirkkonummea vastaan 05.12.2011 Ap:n hyvä alku toi käteen vain huonon lopun 05.12.2011 Bt:lle siistit pisteet 04.12.2011 E-pojille parit voitot! 03.12.2011 Bt:lle hyvät pisteet Pirkkolasta 01.12.2011 C-tytöille kauden kolmas voitto 29.11.2011 Atlaksen E-tytöt Kirkkonummella 29.11.2011 BT Atlas-ÅIFK 26.11. 27.11.2011 C-tytöille tappio tuomisina Porvoon matkalta 16.11.2011 Tunnelmia Aktia Cupista 14.11.2011 Emmin Enkelit 4. sijalle Aktia Cupissa! 14.11.2011 Atlas BT kovaa valuuttaa Aktia Cupissa 10.11.2011 Kotikylä leireilee - STARA leiri 09.11.2011 Atlas B-tytöt / Rallarcup i Kiruna ! (4-6.2011) 09.11.2011 AP: Jälleen hyvä rutistus vähillä miehillä Helsinkin UT Giants vastaan Atlas 08.11.2011 BP-96 Atlas – Åbo IFK 08.11.2011 BP96 kausi 2011/2012 katsomosta Lassen silmin 06.11.2011 Ap Tasaista vääntöä Myyrmäen lauantai-illassa 31.10.2011 C-tytöt Dicken kaadossa |




_0__80.jpg)
































