|
Juniori uutiset 20.04.2010 F-pojille piirimestaruus
F-poikien viimeisessä sarjaottelussa oli paljon pelissä. Voitolla tai tasurilla varmistettaisiin piirisarjan voitto, ja tappiolla (eli tasapisteissä Giantsin kanssa) taas tulisi uusintaottelu mestaruudesta. Ja tietysti vastaan asettui KyIF, ainoa joukkue joka oli voittanut meidät piirisarjassa (7-6). Tyypillistä! Totesin ennen lämmittelyä ”pelipalaverissa”, että niin kauan kun pojat tekevät sen mikä osaavat ja pitävät hermot kurissa, homma on hoidossa. Hyvät syötöt ja puolustus kuntoon niin KyIF kyllä kaatuu. Sanoin myös että harvoin pääsee herkuttelemaan otteluilla jossa on oikeasti merkitystä, niin että nauttikaa ja pitäkää hauskaa pallon ja toistenne kanssa. Täytyy sanoa että oli kyllä hämmästyttävän hyvin keskittyneitä poikia kun päästiin lämmittelemään. Ikinä ei oo ollut noin hiljasta porukkaa! Ottelun alku oli hieman hermostunutta molemmin puolin ja vasta n. 5 min kohdalla rupesi tapahtumaan. Yhtäkkiä oltiin 6-2 -tilanteessa. Henkka heitti pari hyvää kaukoheittoa ja Micke kaksi hienoa läpiajoa Ronin fantsusta esityöstä. Myös Oscar veivasi milloin mistäkin pari maalia sekä puolusti vikkelillä jaloillaan (jotka välillä ovat liian nopeat myös hänelle itselleen ;) Puolustus oli tänään ensimmäisellä puoliajalla todella hyvää, Noah, Henkka, Micke, Oscar ja Roni puolustivat keskellä lähes täydellisesti KyIFin hyviä heittäjiä vastaan ja palasivat saman tien alas auttamaan vierustoveria. Maalissa taas Miikka torjui kuin ei muuta ikinä tekisikään kuin seisoisi pallojen tiellä! Myös Anton, Samu, Topi ja Daniel hoitivat oman puolustustonttinsa erittäin hyvin! Vastustajilla taisi olla vain yksi laitaheitto koko matsin aikana. Myös hyökkäyksessä pojat olivat oikeissa paikoissa ja liikkuivat siellä oikeaoppisesti, vaikkeivät tällä kertaa maaleja tehneetkään. Puoliaika 8-3 Toisella puoliajalla alkoi Noahin syöttelyshow. Noah jakeli namupasseja vasemmalle ja oikealle, varsinkin viivalle naapurin Miikkalle, joka kiitti ja sijoitti pallot tarkasti pömpeliin. Miikka myös jatkoi torjumistaan puolustuksessa, blokkasi yhden hirmuheiton ottamalla kopin! Poika itsekin oli hieman hämmästyneen näköinen kun tajusi että pallohan jäi mun käteen! Uskomatonta. Tilanne 12-6 ja 12 min. jäljellä. Sitten tuli MUSTA 5-minuuttinen. Puolustus unohti/ei jaksanut nousta heittäjiä vastaan ja Kyif rokotti joka kerran. Micke teki kyllä maalissa sen minkä pystyi, mutta heitot ovat jo tässä iässä niin kovia, että jos vapaasti pääsee 7 m:n sisään heittämään, niin kyllä yleensä pallot sinne uppoaa. Lisäksi poikien syöttöjen osoitteet olivat täysin kateissa. Timeoutin paikka, kun peliä oli jäljellä 5 min ja tilanne 12-10. Muistutus syöttöjen ja puolustuksen tärkeydestä oli ohjeet. Ja sit se MALTTI hyökkäyksessä. Nää pojat ovat kyllä niin hyviä seuraamaan ohjeita ettei uskois et ne on vasta 9-10 vuotiaita. KyIFille ei enää lisämaaleja tullut, sen sijaan Henkka jaksoi vielä punnertaa pari helpottavaa maalia. Lopputulos 14-10 ja piirimestaruus on meidän! Pienet voitontanssit ja huuto päälle: ”Ylärima poikki, Atlas voitti!” Tämän päivän ottelu oli ehdottomasti koko joukkueen voitto! MATSIN MESTARIKSI on tällä kertaa pakko laittaa kolme pelaajaa: Miikka, Henkka ja Noah jotka pitivät huikean tason läpi koko ottelun, riippumatta millä paikalla pelasivat. TÄHTIHETKI: Roni ja Micke. Roni teki hyppyfinttin, joka sai puolustuksen aivan hämilleen ja Micke hoksasi tilanteen ja meni läpiajoon. -Ette- 20.04.2010 05.02.2012 Bt kukisti Granin lopulta selvästi 04.02.2012 AKTIA CUP – KIRKKONUMMI: BP:lle pronssia 01.02.2012 E-pojille pronssia KyIF Cupista! 30.01.2012 Ap kukistivat SIF:n 25.01.2012 E-tytöille piste Porvoosta 24.01.2012 AP Kauniasten luolassa maanantai illan kova vääntö 24.01.2012 BT:lle lunta tupaan Rusalla 22.01.2012 Atlas BT kukisti sarjaykkösen 22.01.2012 AP, nousukiidosta mahalaskuun 22.12.2011 E-tytöillä kolme peliä 19.12.2011 BT:lle tappio vierasottelussa 15.12.2011 C-tytöt pisteille 08.12.2011 C-tytöillä peli kulki Kirkkonummea vastaan 05.12.2011 Ap:n hyvä alku toi käteen vain huonon lopun 05.12.2011 Bt:lle siistit pisteet 04.12.2011 E-pojille parit voitot! 03.12.2011 Bt:lle hyvät pisteet Pirkkolasta 01.12.2011 C-tytöille kauden kolmas voitto 29.11.2011 Atlaksen E-tytöt Kirkkonummella 29.11.2011 BT Atlas-ÅIFK 26.11. 27.11.2011 C-tytöille tappio tuomisina Porvoon matkalta 16.11.2011 Tunnelmia Aktia Cupista 14.11.2011 Emmin Enkelit 4. sijalle Aktia Cupissa! 14.11.2011 Atlas BT kovaa valuuttaa Aktia Cupissa 10.11.2011 Kotikylä leireilee - STARA leiri 09.11.2011 Atlas B-tytöt / Rallarcup i Kiruna ! (4-6.2011) 09.11.2011 AP: Jälleen hyvä rutistus vähillä miehillä Helsinkin UT Giants vastaan Atlas 08.11.2011 BP-96 Atlas – Åbo IFK 08.11.2011 BP96 kausi 2011/2012 katsomosta Lassen silmin 06.11.2011 Ap Tasaista vääntöä Myyrmäen lauantai-illassa |




_0__80.jpg)
































