20.03.2010 Ct voitti Grifk:n

Syksyllä sikainfluenssan vuoksi pelaamatta jäänyt rästiin jäänyt GrIFK2:n kotiottelu Atlasta vastaan pelattiin Myyrmäen UT:lla. Ensimmäinen puoliaika ei tarjonnut mitää ihmeellisiä erikoisuuksi, vaan Atlasken osalta rutiinipelaamista. Vastustaja ei löytänyt pelaajan mentävää aukkoa puolustuksesta helpoilla kun toisessa päässä maaliverkko heilui tiuhempaan tahtiin.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasaisempaa pelailua kuin toinen puoliaika. Toinen puoliaika sitten oli jo Atlaksen näytöstä. Ajot läpi Granin puolustuksen johtivat yleensä maaliin. Pallonälkää löytyi Atlaksen pelaajilta Grania enemmän ja se näkyi ennenkaikkea irtopallojen kiinniotossa. Tämän tilaston Atas vei nimiinsä kirkkaasti. Tosin on muistettava että Granin tytöt olivat 1-3 vuotta nuorempia kuin Atlaksen joukkue. Granin maalivahti pelasi hyvin pelin ja otti kiinni monta varmaa maalia mutta Atlaksen vyörytykselle ei hänkään voinut mitään.

Loppulukemat Atlakselle olivat selvät 7-23. Näin Atlas päätyi runkosarjan kakkoseksi ennen HIFK:ta keskinäisten ottelujen maalierolla.

Mitalipelit alkavat siis HIFK:ta vastaan sitten, kun alkavat runkosarjan voittaneen joukkueen kotihallissa.

-JL-


20.03.2010


04.02.2012 AKTIA CUP – KIRKKONUMMI: BP:lle pronssia
01.02.2012 E-pojille pronssia KyIF Cupista!
30.01.2012 Ap kukistivat SIF:n
25.01.2012 E-tytöille piste Porvoosta
24.01.2012 AP Kauniasten luolassa maanantai illan kova vääntö
24.01.2012 BT:lle lunta tupaan Rusalla
22.01.2012 Atlas BT kukisti sarjaykkösen
22.01.2012 AP, nousukiidosta mahalaskuun
22.12.2011 E-tytöillä kolme peliä
19.12.2011 BT:lle tappio vierasottelussa
15.12.2011 C-tytöt pisteille
08.12.2011 C-tytöillä peli kulki Kirkkonummea vastaan
05.12.2011 Ap:n hyvä alku toi käteen vain huonon lopun
05.12.2011 Bt:lle siistit pisteet
04.12.2011 E-pojille parit voitot!
03.12.2011 Bt:lle hyvät pisteet Pirkkolasta
01.12.2011 C-tytöille kauden kolmas voitto
29.11.2011 Atlaksen E-tytöt Kirkkonummella
29.11.2011 BT Atlas-Ã…IFK 26.11.
27.11.2011 C-tytöille tappio tuomisina Porvoon matkalta
16.11.2011 Tunnelmia Aktia Cupista
14.11.2011 Emmin Enkelit 4. sijalle Aktia Cupissa!
14.11.2011 Atlas BT kovaa valuuttaa Aktia Cupissa
10.11.2011 Kotikylä leireilee - STARA leiri
09.11.2011 Atlas B-tytöt / Rallarcup i Kiruna ! (4-6.2011)
09.11.2011 AP: Jälleen hyvä rutistus vähillä miehillä Helsinkin UT Giants vastaan Atlas
08.11.2011 BP-96 Atlas – Åbo IFK
08.11.2011 BP96 kausi 2011/2012 katsomosta Lassen silmin
06.11.2011 Ap Tasaista vääntöä Myyrmäen lauantai-illassa
31.10.2011 C-tytöt Dicken kaadossa