20.03.2010 Bp:lle voitto Akilleksesta

BP Ylemmässä jatkosarjassa ensimmäinen voitto Atlakselle, Akilles kaatui hienon taistelun jälkeen

18.3 Torstaina Porvoossa peli-ilme oli kohdallaan, sairaslistalle oli kirjattuna Lauri, Anthony ja Tuomas H, pelikiellossa oli Juho, joten peli vedettiin urhoollisesti ilman ensimmäistäkään vaihtomiestä. Akilleksella oli
pöytäkirjassa 13 pelaajaa. Peli alkoi varsin tasaisissa merkeissä ja puoliajalle mentiin 10-11 johdossa.

Toisella puoliajalla nähtiin outo episodi kun Akilleksen mies sai kakkosen, alkamisaikaa ei tullut taululle, joten Miro pyysi laittamaan ajan ylös, ja kas kummaa kun jäähyä oli vielä reilu 10 sekuntia jäljellä, tuli kaveri kakkoselta jo kentälle. Siitä syntyikin hyvä hässäkkä kun Atlas nosti siitä älämölöm. Saatiin oikein mukava lepohetkikin toisen erän puolen krouvin paikkeille, sillä ammottihan vaihtopenkkimme tyhjyyttä. Pelissä saatiin lisää hienoja onnistujia maalintekijä puolella. Tapio 5 2, sekä Riku 3 maalia. Jo pelin alusta kävi selväksi että Witikka ja Hellakoski otettiin Akilleksessa tarkempaan kontrolliin heidän puolustus päässä.

Joonas maalilla otti 17 hienoa torjuntaa, lämmitelyssä saatu pallo naamaan oli unohdettu, ja veret pyyhitty Porvoon hankiin. Loistava ja ansaittu voitto. Valmentajina Miro ja Andy. Pelit jatkuu Lauantaina 20.3 Myyrmäessä Klo:14.30 BK-46 vastaan, tule mukaan kannustamaan.

Loppulukemat Akilles 20 Atlas 26

Tuomarit: Bertel Backman, Christian Westerlund

Maalintekijät: Tapio 5 2, Niklas 5, Wili 4, Tuomas W 4, Riku 3, Miika 3,
maalia vartioi Joonas.

-JH-
20.03.2010


04.02.2012 AKTIA CUP – KIRKKONUMMI: BP:lle pronssia
01.02.2012 E-pojille pronssia KyIF Cupista!
30.01.2012 Ap kukistivat SIF:n
25.01.2012 E-tytöille piste Porvoosta
24.01.2012 AP Kauniasten luolassa maanantai illan kova vääntö
24.01.2012 BT:lle lunta tupaan Rusalla
22.01.2012 Atlas BT kukisti sarjaykkösen
22.01.2012 AP, nousukiidosta mahalaskuun
22.12.2011 E-tytöillä kolme peliä
19.12.2011 BT:lle tappio vierasottelussa
15.12.2011 C-tytöt pisteille
08.12.2011 C-tytöillä peli kulki Kirkkonummea vastaan
05.12.2011 Ap:n hyvä alku toi käteen vain huonon lopun
05.12.2011 Bt:lle siistit pisteet
04.12.2011 E-pojille parit voitot!
03.12.2011 Bt:lle hyvät pisteet Pirkkolasta
01.12.2011 C-tytöille kauden kolmas voitto
29.11.2011 Atlaksen E-tytöt Kirkkonummella
29.11.2011 BT Atlas-ÅIFK 26.11.
27.11.2011 C-tytöille tappio tuomisina Porvoon matkalta
16.11.2011 Tunnelmia Aktia Cupista
14.11.2011 Emmin Enkelit 4. sijalle Aktia Cupissa!
14.11.2011 Atlas BT kovaa valuuttaa Aktia Cupissa
10.11.2011 Kotikylä leireilee - STARA leiri
09.11.2011 Atlas B-tytöt / Rallarcup i Kiruna ! (4-6.2011)
09.11.2011 AP: Jälleen hyvä rutistus vähillä miehillä Helsinkin UT Giants vastaan Atlas
08.11.2011 BP-96 Atlas – Åbo IFK
08.11.2011 BP96 kausi 2011/2012 katsomosta Lassen silmin
06.11.2011 Ap Tasaista vääntöä Myyrmäen lauantai-illassa
31.10.2011 C-tytöt Dicken kaadossa