15.02.2010 F-tytöille kauden ensimmäinen voitto runkosarjassa.
Tytöt kohtasivat eilen Grifk:n Kivimäessä ja ottivat hienon taistelun jälkeen voiton kotiin.Ottelu oli tasainen alusta loppuun. Pelissä nähtiin paljon hyvää, hyvät syötöt viivalle mutta viimeistely ei ottanut onnistuakseen millään.
Kuitenkin voiton perusta oli hyvä puolustuspeli, kaikki taistelivat oikealla asenteella. Kun vielä saadaan peliä rauhoitettua eikä päätetä hyökkäyksiä liian nopeasti niin tuloksiakin syntyy. Kiitos myös hyvästä kannustuksesta mahtavalle yleisölle, joka piti hyvää fiilistä pelin aikana. Syksyllä vastaavassa ottelussa tytöt kärsivät selvän tappion, joten he ovat kehittyneet siitä paljon. Tsemppiä jatkossa kaikille.