11.01.2010 B-pojat Raaseporissa niukkaakin niukempaan siltaan

9.1 Matkasimme Atlas Bp:n kanssa Karjaalle. Vastassa oli nyt jo sarjan kärjessä majaileva BK-46.

Ottelu alkoi hiukan mollivoittoisesti Alexander Holmbergin päästyä melko vapaasti tekemään ensimmäisen 7 minuutin aikana 4 maalia. Tämän jälkeen mies otettiin tarkkailun alaiseksi valmentajamme Andreas Lindlöfin käskystä. Ottelun alku meni BK.n viedessä peliä mutta pian saimme juonesta kiinni ja puoliajalla tilanne oli jo kutkuttava 12-11 BK.lle.

Toinen puoliaika alkoi taas hiukan mollivoittoisesti BK.n tehdessä 3 esimmäistä maalia mutta jostain taioimme taas rakoa pienemmäksi, ja vaikka BK.n vaihtopenkki pursusi poikia, ei pelin tempo noussut kovin kummoiseksi koko pelin aikana. Se sopi mainiosti Atlakselle, pelasimmehan jälleen vain yhden vaihtomiehen turvin. Sivussa pelistä olivat Niklas, Anthony ja Wili osa suurempien ja osa pienempien vaivojen johdosta.

Pelin lopusta tuli oikea trilleri sillä olimme maalin takaaajoasemassa 45sek. ennen pelin loppua. Saimme pallon ja Juho pääsi heittämään 6 metristä maalin, joka kuitenkin hylättiin tuomarin näkemän viivarikon takia. Loppulukemat 25-24 Karjaalle. He nousivat tämän johdosta SM sarjan piikkipaikalle, Atlaksen majaillessa sijalla 5. Kaikki kunnia pojille kuitenkin hienosta taistelusta, tästä on hyvä jatkaa.

Atlas: Lauri 4, Juho 6, Tuomas W 9 (4 pillkua 100%), Tapio 2, Miika R 3, Tuomas, Riku, maalilla Joonas.

Tuomarit: Kim Karlsson, Timo Rima, yleisöä n.67

-JH-
11.01.2010


19.05.2010 Martin Noodla A-poikien valmentajaksi
19.05.2010 Ilmoittaudu nyt Kotikylän Leirille!
18.05.2010 Ct Nalle- ja Siuntio Cupissa
26.04.2010 Atlaksen C-tytöille Sm-hopeaa
20.04.2010 F-pojille piirimestaruus
09.04.2010 BP, CP ja DP Rødspætte Cupissa 1.-5.4.2010
29.03.2010 Bp Sm-sarjan viidensiä
27.03.2010 F-pojat kärkikamppailussa
27.03.2010 Oikaisu edelliseen CT-raporttiin
27.03.2010 BP:lle viimeisellä sekunnilla tappio
20.03.2010 BP Atlas taipui BK-46 vastaan
20.03.2010 Ct voitti Grifk:n
20.03.2010 Bp:lle voitto Akilleksesta
06.03.2010 Bp:lle tappio hampaattoman esityksen jälkeen
19.02.2010 Bp:n ttaistelu lopahti Atlaksen osalta Siuntiota vastaan
15.02.2010 F-tytöille kauden ensimmäinen voitto runkosarjassa.
15.02.2010 BP: Ylempi jatkosarja takkuilua Atlaksen osalta Grifk.ta vastaan
15.02.2010 CT: 4 pisteen ottelu PIF-Atlas, miten kävi?
14.02.2010 C-tytöille kaksi nettousta lauantaina
14.02.2010 F-pojille pronssia
08.02.2010 F-tytöille cupissa 3 voittoa ja 3 tappiota
07.02.2010 Bp hoitivat pelin rutiini suorituksella himaan Giants2:sta
26.01.2010 F-pojille ensimmäinen tappio
26.01.2010 BP ei päästänyt pisteistä irti kotonaan Akillesta vastaan
24.01.2010 B-pojat Myyrmäessä tyydyttävään tasuriin Sif:stä
18.01.2010 C-tytöille kaksi voittoa
11.01.2010 B-pojat Raaseporissa niukkaakin niukempaan siltaan
15.12.2009 CT:lle voitto ja tappio
09.12.2009 BP matkasivat Kirkkonummelle tuoden pisteet himaan
09.12.2009 CT96 takaisin voittokantaan