30.11.2009 F-tytöille toinen tasapeli

F-tytöt kohtasivat sunnuntaina Maunulassa Spartan vastaavan joukkueen. Peli oli tasainen koko ottelun ajan, joten voittajasta oli epäselvyyttä loppuun saakka.

Tässä ottelussa tytöt osoittivat, että kun harjoitellaan kunnolla niin tulosta syntyy. Vielä oli havaittavissa, että tänään ottelussa käytetty pehmeä pallo ei sovellu meille, koska tytöt ovat harjoitelleet kunnon pallolla. Puolustus peli oli hyvää läpi ottelun mutta kun hyökkäyspeliä hiotaan vielä niin tytöt pelaavat nautinnoliista käsipalloa.

Tulimme tasoihin aivan ottelun lopussa ja kaikki olivat iloisia siitä. Joukkueestamme emme tahdo nostaa ketään muiden yläpuolelle mutta Laura maalissa oli hyvä ja piti meidät ottelussa mukana hienoilla torjunnoillaan. Onnittelut myös Dianalle ja Iidalle, jotka tekivät ensimmäiset maalinsa ottelussa. Lopuksi kiitos myös vanhemmille hyvästä kannustuksesta. Tsemppiä ensi viikon peliin, silloin kohtaamme Dickenin kotikentällä Kivimäen koululla.

-bg-


30.11.2009


05.02.2012 Bt kukisti Granin lopulta selvästi
04.02.2012 AKTIA CUP – KIRKKONUMMI: BP:lle pronssia
01.02.2012 E-pojille pronssia KyIF Cupista!
30.01.2012 Ap kukistivat SIF:n
25.01.2012 E-tytöille piste Porvoosta
24.01.2012 AP Kauniasten luolassa maanantai illan kova vääntö
24.01.2012 BT:lle lunta tupaan Rusalla
22.01.2012 Atlas BT kukisti sarjaykkösen
22.01.2012 AP, nousukiidosta mahalaskuun
22.12.2011 E-tytöillä kolme peliä
19.12.2011 BT:lle tappio vierasottelussa
15.12.2011 C-tytöt pisteille
08.12.2011 C-tytöillä peli kulki Kirkkonummea vastaan
05.12.2011 Ap:n hyvä alku toi käteen vain huonon lopun
05.12.2011 Bt:lle siistit pisteet
04.12.2011 E-pojille parit voitot!
03.12.2011 Bt:lle hyvät pisteet Pirkkolasta
01.12.2011 C-tytöille kauden kolmas voitto
29.11.2011 Atlaksen E-tytöt Kirkkonummella
29.11.2011 BT Atlas-Ã…IFK 26.11.
27.11.2011 C-tytöille tappio tuomisina Porvoon matkalta
16.11.2011 Tunnelmia Aktia Cupista
14.11.2011 Emmin Enkelit 4. sijalle Aktia Cupissa!
14.11.2011 Atlas BT kovaa valuuttaa Aktia Cupissa
10.11.2011 Kotikylä leireilee - STARA leiri
09.11.2011 Atlas B-tytöt / Rallarcup i Kiruna ! (4-6.2011)
09.11.2011 AP: Jälleen hyvä rutistus vähillä miehillä Helsinkin UT Giants vastaan Atlas
08.11.2011 BP-96 Atlas – Åbo IFK
08.11.2011 BP96 kausi 2011/2012 katsomosta Lassen silmin
06.11.2011 Ap Tasaista vääntöä Myyrmäen lauantai-illassa