05.02.2012 Bt kukisti Granin lopulta selvästi

BT Granin vieraana lauantai-iltana kohtasimme Kauniaisten luolassa Granin. Joukkueiden välinen ensimmäinen ottelu syksyllä päättyi tasaisen väännön jälkeen Atlaksen niukkaan voittoon. Nyt Grani aloitti selvästi Atlasta terävämmin ja siirtyikin heti parin maalin johtoon. Pahalta näytti kun Ensimmäinen jakso ei ollut kummaltakaan joukkueelta mitään taidokasta käsipalloa lukuisine harhasyöttöineen ja ratkaisutilanteiden väistämisineen. Tauolle mentiin Granin johtaessa 8-6 ja aivan ansaitusti.

Toiselle pelijaksolle tulikin sitten ryhdistäytynyt Atlas ja maalintekokin alkoi maistua useamalle pelaajalle. Syötöt napsahtelivat lähes kohdalleen ja kun maalipaikka tuli se käytettiin hyväksi, maalipuita ei enää kolisteltu vaan verkko heilui kunnolla. Puolustus pysyi hyvin kuosissaan muutamaa nukahdusta lukuunottamatta. Niistä Granin viivapelaaja rankaisi armotta. Mitä pidemmälle peli eteni sitä selvemmäksi kävi, että Atlas halusi enemmän voittoa ja sen joukkue myös sai. Veskarisektorikin (sekä BT että CT-veska) toimi tahmean alun jälkeen hienosti. Kotimatkalle lähdettiin 20-13 voitto taskussa.

-Jukka-


05.02.2012


05.02.2012 Bt kukisti Granin lopulta selvästi
04.02.2012 AKTIA CUP – KIRKKONUMMI: BP:lle pronssia
01.02.2012 E-pojille pronssia KyIF Cupista!
30.01.2012 Ap kukistivat SIF:n
25.01.2012 E-tytöille piste Porvoosta
24.01.2012 AP Kauniasten luolassa maanantai illan kova vääntö
24.01.2012 BT:lle lunta tupaan Rusalla
22.01.2012 Atlas BT kukisti sarjaykkösen
22.01.2012 AP, nousukiidosta mahalaskuun
22.12.2011 E-tytöillä kolme peliä
19.12.2011 BT:lle tappio vierasottelussa
15.12.2011 C-tytöt pisteille
08.12.2011 C-tytöillä peli kulki Kirkkonummea vastaan
05.12.2011 Ap:n hyvä alku toi käteen vain huonon lopun
05.12.2011 Bt:lle siistit pisteet
04.12.2011 E-pojille parit voitot!
03.12.2011 Bt:lle hyvät pisteet Pirkkolasta
01.12.2011 C-tytöille kauden kolmas voitto
29.11.2011 Atlaksen E-tytöt Kirkkonummella
29.11.2011 BT Atlas-ÅIFK 26.11.
27.11.2011 C-tytöille tappio tuomisina Porvoon matkalta
16.11.2011 Tunnelmia Aktia Cupista
14.11.2011 Emmin Enkelit 4. sijalle Aktia Cupissa!
14.11.2011 Atlas BT kovaa valuuttaa Aktia Cupissa
10.11.2011 Kotikylä leireilee - STARA leiri
09.11.2011 Atlas B-tytöt / Rallarcup i Kiruna ! (4-6.2011)
09.11.2011 AP: Jälleen hyvä rutistus vähillä miehillä Helsinkin UT Giants vastaan Atlas
08.11.2011 BP-96 Atlas – Åbo IFK
08.11.2011 BP96 kausi 2011/2012 katsomosta Lassen silmin
06.11.2011 Ap Tasaista vääntöä Myyrmäen lauantai-illassa