28.01.2012 Tuloksena tappion makuinen tasuri Siuntiosta

Kotikylän Kundit kohtasivat lauantaina vieraskentällä sarjakolmosen SIF:n. Molemmilla joukkueilla oli tappio alla, joten pisteet olisivat arvokkaat molemmille. SIF:ltä sivussa olivat maalivahti Thilman, laituri Koljonen sekä sarjan pörssikärki Nico Rönnberg. Kundeilta sivussa olivat Jani Kivinen sekä itsensä alkulämmittelyssä loukannut kapteeni Kenneth Åstrand. Ottelussa Kundit olivat maalin tai kahden johdossa läpikotaisin pelin ajan, mutta oma toilailut johtivat osittain tasapeliin. Siuntio oli johdossa ottelussa kahteen otteeseen (4-3 ja 10-9). Kunditkaan eivät saaneet eroa missään vaiheessa yli kahden maalin ja SIF tuli systemaattisilla hyökkäyksillään aina mukaan peliin. Lopussa oli Kundeilla ratkaisun avaimet käsissään, mutta Jyri Lujasen ja Heikki Laitisen ratkaisuivat menivät ojaan ja viime hetkillä Ravo Voosalu paukutti ottelussa hänellä niin tyypillisellä tavallaan tulleen tasoitusmaalin. Pisteet jaettiin ja tasapeli tuntui Kundeille enemmän tappiolta kuin kotijoukkueelle, joka taisteli hyvin ilman muutamaan avainpelaajaansa. Molemmille joukkueille tuli ottelussa jobin postia, kun SIF:n Antton Luuppala loukkasi kätensä sekä Kundien Klaus Sarinin tuulen halkaisija sai maistaa puolustuspäässä Patrik Grönberg kyynärpäätä hänen ajaessaan ahnaasti maalille. Klaus Sarin tuntui olevan ottelun jälkeen jotenkin kunnossa, vaikka ulkonäkö muistutti enemmän Nikola Karabaticia.

SIF: Maalilla ollut Roni sai juhlistaa menneellä viikolla sukunimi kaimansa Tony Levenin valintaa KyIF:n miesten edustusjoukkueen kapteeniksi. Muuten Roni kappasi muutamia hyviä torjuntoja, mutta ei hänellä ollut maagisin päivänsä. Ravo Voosalu paukutti kaksi pilkkua ja viisi pelitilannemaalia, jotka kaikki tulivat lähes identtisesti: pari rauhallista askelta, ilmaan ja hirveä pommi maaliin. Patrik Grönberg jaksoi vääntää hyvin mykoplasmasta huolimatta ja ansaitsi kaksi tähteää. Johan Skogberg oli totutusti vaarallinen nopeissa vastaiskuissa, mutta pysyi muuten melko hyvin Kundien pihdeissä. Oikean laidan Albert Lindholm oli kolmella maalillaan positiivinen ilmestys Koljosen oltua sivussa. Paluun pitkältä sairaslomalta hiljattain tehnyt Jaan Kauge pelasi jo isoja minuutteja, liike oli vielä kateissa mutta ulottuvuus teki Kundeille useammat kepposet. Alikersatti Arvekari pelasi Christoffer Holmin ja Kaugen kanssa viivalla ja Arvekari ja Holm saivat sieltä pari helppoa maalia aikaan.

Atlas: Toto maalissa koko pelin ja koppasi hienoja torjuntoja, vastapainoksi tuli muutama kömmähdys joista SIF rankaisi. 20 torjuntaa ei kuitenkaan ole ollenkaan huono saldo. Kristo Järve oli Kundien tehokkain ja teki tärkeitä maaleja, kun peli puuroutui hyökkäyksessä. Nikko Kinos jaksoi haastaa hyvin väleihin, kaukoheittoja olisi voinut myös tykki näyttää. Nikko oli vahva etenkin toisella jaksolla. Toni Aalto teki molempien jaksojen puolivälissä pienillä kuviolla kaksi maalia, mutta istui muuten paljon penkillä. Anthony ”Aaron ei-sukulainen” Hella(a)koski aloitti vahvasti mutta loukkasi sitten itseään sen verran, ettei enää kentällä käynyt. Heikki Laitisella ja Jyri Lujasella heittoprosentit jäivät toivotusta, kun heitot pomppivat yli maalin.

SIF-Atlas 28-28 (14-15)


Maalintekijät:
SIF: Ravo Voosalu 7, Patrik Grönberg 5, Johan Skogberg 3, Albert Lindholm 3, Christoffer Holm 2, Tony Arvekari 2, Gustav Svanbäck 2, Jaan Kauge 1, Antton Luuppala 1, Roy Nyman 1, Antti Tahvanainen 1

Atlas: Kristo Järve 7, Nikko Kinos 6, Jyri Lujanen 3, Heikki Laitinen 2, Ken Sirenius 1, Toni Aalto 4 , Anthony Hellakoski 1, Klaus Sarin 1, Martin Noodla 3

Varoitukset:
SIF: Roy Nyman, Chrostoffer Holm, Ravo Voosalu

Atlas: Oskari Lehtonen, Kristo Järve

Ulosajot:
SIF: Gustav Svanbäck

Atlas: Nikko Kinos, Tuomas Witikka, Jyri Lujanen x 2

Lähivakuutus-tähdet:
*** Theodotos Christou Atlas
** Patrik Grönberg SIF
* Kristo Järve Atlas

Kolmen tähden pelaajan kommenntti:
"Hyvä peli meiltä muttei riittänyt voittoon. Hävitty piste"

SIF Valmentaja Marcus Sjöstedt:
"Lähtökohdat huomioiden hyvä tulos, oltiin jäljessä ja noustiin tasoihin"

Atlas Valmentaja: Jaakko Horelli "Hyvä taistelu molemmissa päissä, Ottelu jo hallussa mutta sössittiin lopussa. Kaikki saumat voittoon.

Kundien ottelut jatkuvat ensi viikonloppuna, kun erittäin tärkeään "neljän pisteen" otteluun saapuu vieraaksi ÅIFK. Ottelu alkaa lauantaina klo. 16:00! Kotikylän Kundit pelaa- tule mukaan!

-verkkotoimitus-


29.01.2012


17.05.2012 Tuomas Laitinen vuoden maalivahti
10.05.2012 Atlas- Historiallinen matka- traileri!
26.04.2012 Kotikylän Kundit juhlii!!!
24.04.2012 Hopeaa- Kundit myivät nahkansa kalliisti
22.04.2012 West murskaava 2. finaalissa
22.04.2012 Fanibussi 3. otteluun varmistunut
22.04.2012 Tänään finaali no. 2
21.04.2012 Lipputilanne huomiseen peliin
20.04.2012 Westin 5-1 tuseerasi Kundit 1. finaalissa
19.04.2012 Lipputilanne Lunassa to. 16.00
19.04.2012 Fanibussi 1. finaaliin
18.04.2012 Finaalien ennakkoliput nyt myynnissä!!!
18.04.2012 Kundit ja West kohtaavat finaaleissa
18.04.2012 SM-liiga finaaleja Veikkaus-Tv:ssä
15.04.2012 Kivinen oli kymmenen maalin isä
14.04.2012 Historialliset maalintekijät!
14.04.2012 0-3! Kundit finaaliin!
12.04.2012 Kuvia 1. välierästä
12.04.2012 0-2!
12.04.2012 Fanibussi lauantaina 14.4 Siuntioon
11.04.2012 0-1!
10.04.2012 Fanibussin lähtö keskiviikkona klo. 17:00!
09.04.2012 Välierät käyntiin keskiviikkona
06.04.2012 Kristo Järve SM-liigan maaliskuun pelaaja
05.04.2012 Fanimatka Siuntioon
03.04.2012 SIF- Atlas välierät- posteri
03.04.2012 Kundien kotiotteluiden liput ennakkoon Lunasta!
03.04.2012 Historian havinaa keväältä 1991
31.03.2012 Horellin sanoin: 3-1! Kundit välieriin!
29.03.2012 Horellin sanoin: 2-1!
28.03.2012 Kundit hupsahtivat ojaan Raaseporissa
27.03.2012 Kundit voittoon sarjan avauksessa
26.03.2012 Kevään merkkejä ilmassa
22.03.2012 Runkosarja päättyi voitokkaasti
20.03.2012 BK taisto päättää runkosarjan
19.03.2012 Liput Kundien matseihin ennakkoon Lunasta!
17.03.2012 Kundeille runkosarjan 3. sija
14.03.2012 Kundit ja HIFK taistelevat runkosarjan 3. sijasta
14.03.2012 Runkosarja lähenee loppuaan!!!
11.03.2012 Seesteiset sävelet soivat sunnuntaina
10.03.2012 Runkosarjan huikea huipennus lähenee
03.03.2012 Kundeille yhden nahkan erolla kaksi nahkasäkkiä
03.03.2012 Laitisen poika on helmikuun tähtipelaaja
01.03.2012 3/3 ÅIFK:ta vastaan
28.02.2012 ÅIFK-Atlas tarjoaa arvokkaita pisteitä molemmille
19.02.2012 Kundeille historiallinen kotinahka
18.02.2012 Maalinteko kilpailu Kundien nimiin
17.02.2012 Kundit vetää tuplaa viikonloppuna
15.02.2012 Mikko Koskue vahvistamaan Kotikylän Kundeja
11.02.2012 Westin puolustus jälleen hitusen parempi
Uusimmat | Edellinen | 1 2 3 4 5 | Seuraava | Vanhimmat