04.02.2012 Kundit murjoi ÅIFK:n

Kundit kohtasivat lauantaina pelissä ÅIFK:n tärkeässä neljän pisteen pelissä. Kundien huima ensimmäisen jakson esitys ratkaisi ottelun. Tuomas Laitinen torjui avausjaksolla palloja hurjalla 82% prosentin tarkkuudella. Toisen jakson kohokohtiin kuului Jere Mannisen uran avausmaali pääsarjassamme. Atlas- ÅIFK 32-19 (14-5)

Ottelun ensihetket olivat suhteellisen tasaisia, Olev Eensalu vastasi joukkueensa avausmaalista. Nopeasti alun jälkeen kuitenkin alkoi kupletin juoni selvitä. Kundit saivat maaleja simppelistä aikaan hyökkäyspäässä ja puolustuksessa ÅIFK:n pelaajia ei päästetty selviin heittopaikkoihin, ja jos näin kävi oli maalissa pelannut Tuomas Laitinen rauhallisesti oikeassa paikassa ja koppasi heittoja. Komeimpana täysi koppi Andreas Nyströmin takavetoon. Eroa alkoi kehittyä tasaisesti ja tylyt puoliaikalukemat (14-5) tekaisi aikalisän jälkeen hyvällä kuviolla Toni Aalto. Toisella jaksolla Kundien puolustuksen tiukka asenne ja yhtenäinen meno repeili ja Åbo pääsi tekemään maaleja. Toki Åbo jaksoi toisella jaksolla tehdä ajojaan. Lähes poikkeuksetta Åbon tehtyä maalin, maalasivat Kundit pikaisesti toisessa päässä kenttää hyvillä sommitelmilla. Komeimpana suorituksena oli Martin Noodlan maali Toni Aallon Mikko "Kettis" Koskimaa tyylisestä behind the back- passista, maali herätti hieman jäässä olleen kotikatsomon. Toinen jakso oli enää lopulta enemmän tai vähemmän pelailua, joka loisti lopulta molemmista joukkueista ja selvät pisteet jäivät Myyrmäkeen lopulta lukemin 32-19.


Atlas: Tuomas Laitinen torjui avausjaksolla 23 palloa, joista monta tyylikästä helpon näköistä torjuntaa. Tuomaksen otteissa oli hyvän puolustuksen takana mahtavaa rauhallisuutta. Lopullinen prosenttikaan ei ollut huono, 63%. Martin Noodla pelasi vähään aikaan parhaan pelinsä ja esitteli älykästä menoa kentällä, jaellen mahtipasseja. Toni Aalto heitteli hyvin ja Oskari Lehtonen alkaa päästä hyvään pelivireeseen. Kenneth Åstrand huilasi ottelun alussa edellisen pelin lämmittelyssä saadun vamman jäljiltä, mutta toisella jaksolla nautti nätisti Noodlan ja Järven tarjoilulsta. Jyri Lujanenkin kasasi kolme maalia, yhden hurjalla rystyvedolla. Klaus Sarin sai nauttia vahingossa tapahtuneessa tilanteessa ensin Joni Lindbergin kädestä naamassaan ja sen jälkeen hetkeä myöhemmin Olev Eensalu pamautti kädellään Klaus Sarinia nenään Kundien hyökätessä. Eensalu selvisi tilanteesta ihmeen helpolla. Jere Manniselle hienosti avausmaali pääsarjassa nätillä laitavedolla. Heikki Laitinenkin pääsi irti toisella jaksolla ja heitti varmasti pallot maaliin, jotka suuntautuivat varmasti alakulmiin. Kristo Järve oli ottelun varmin pelaaja ja puolustuksessa mies piti vastustajia varmassa otteessaan, tarvittaessa pariakin kerrallaan. Hyökkäyksessä Järve esitteli tällä kertaan syöttötaitojaan. Tuomas Witikka pääsi laidalta hyviin heittopaikkoihin, mutta viimeistelyssä oli vielä toivomisen varaa.

ÅIFK: Vierailija ei saanut avausjaksolla aikaan oikeastaan ainuttakaan kunnon ajoa, ja toisella jaksolla kun ajoja nähtiin oli peli jo ratkennut. Joukkue kokeili lähes avoimena lepattaneessa puolustuspäässä kolmea eri maalivahtia, joista kukaan ei oikein loistanut. Olev Eensalu oli kuudella maalillaan joukkueen pörssiykkönen, mutta sortui typerään pelleilyyn kentällä. Pelleilyksi mennyt pilkku kruunasi iltapäivän. Lisäksi mies huuteli penkilleen, että ei puhu heille mitään. Ihmeellistä toimintaa... Andreas Nyströmin heittokäsi ei käynyt tutun vahvasti neljästä maalista huolimatta. Alussa penkillä ollut paluumuuttaja Joni Lindberg oli lopulta ÅIFK:n paras pelaaja. Kuten ennakoitiin Joni jaksoi pitää tsemppiä yllä ja kannustaa muita loppuun asti. Lisäksi hän oli oikeastaan ainoa, joka jaksoi painaa läpi pelin hyvällä menolla nopeasti ylöspäin, kun muilta tuntui puhti olevan poissa. Joukkue oli kummallisen vaisu Lindbergiä lukuunottamatta ja peli luovutettiin helposti Kundeille. Eipä Kundien ekan erän esityksessä olisi paremmallakaan ÅIFK-päivällä olisi välttämättä voitosta joukkue taistellut, mutta ainakin toiseen erään olisi saatu hieman enemmän vääntöä.

Maalintekijät:
Atlas
Toni Aalto 4
Nikko Kinos 2
Kenneth Åstrand 3
Tuomas Witikka 2
Klaus Sarin 1
Heikki Laitinen 3
Jere Manninen 1
Martin Noodla 5
Jani Kivinen 2
Oskari Lehtonen 4
Kristo Järve 2
Jyri Lujanen 3

ÅIFK
Daniel Wakene 1
Christopher Metsämäki 1
Joni Lindberg 2
Frans Lindholm 1
Vilppu Kuuluvainen 3
Christoffer Nyström 1
Andreas Nyström 4
Olev Eensalu 6

Varoitukset:
Atlas
Kristo Järve

ÅIFK
Daniel Wakene
Henri Mannonen
Olev Eensalu

Ulosajot:
Atlas
Nikko Kinos
Oskari Lehtonen
Kristo Järve

ÅIFK
Olev Eensalu

Ottelusta sulkeminen:

Yleisö: 208

Tähdet:
*** Tuomas Laitinen
** Martin Noodla
* Kristo Järve

Kolmen LÄHIVAKUUTUS- tähden kommentit:
No niin... Hyvä ekan eräs puolustus ja tasainen alun jälkeen jauhaminen tuotti tulosta. Vastustaja oli jotenkin ponneton tänään. Oma peli oli avausjaksolla helppo

Vierasjoukkueen valmentajan kommentit, Ari Nurminen ÅIFK:
Bussissa oli jo -20 tunnelma ja sama taisi olla pelaajillakin alussa. Toisella jaksolla saimme vasta kunnon ajoja aikaan ja sitä mitä olimme sopineet. Ratkaisumme tekopaikoissa olivat heikkoja.

Kotijoukkueen valmentajan kommentit, Jaakko Horelli Atlas:
Kauden paras kollektiivinen puolustus esityksemme. 1. erässä yksi päästetty asemapeli maali on hieno suoritus. Tokalla jaksolla oli hieman lepsuilua. Åbokin jo ehkä hieman luovutti.

-verkkotoimitus-


05.02.2012


04.02.2012 Kundit murjoi ÅIFK:n
02.02.2012 ÅIFK testaa Kundien kanttia
28.01.2012 Tuloksena tappion makuinen tasuri Siuntiosta
27.01.2012 Kundit haastavat lauantaina SIF:n!
25.01.2012 Kundien putki poikki
23.01.2012 Vihdoinkin kausi jatkuu
18.01.2012 Kundit ja Dicken harjoittelevat lauantaina
10.01.2012 Atlas järjestää bussimatkan Jyväskylään HIFK-Cocks peliin
16.12.2011 Turvakolmiosta Kundien uusin pääyhteistyökumppani
14.12.2011 Kundeilla kuuden kaadon keikka!
11.12.2011 Kundit pitivät pisteet himassa!
10.12.2011 Kundit tavoittelevat kovia pisteitä Akillekselta
03.12.2011 Ken Sirenius hurjalla päällä
01.12.2011 Kalavelkojen maksua tarjolla Pirkkolassa!
30.11.2011 Topi Laitinen marraskuun pelaaja
23.11.2011 Tuomas Laitinen maaginen tae Kundeille
21.11.2011 Kundit haastamaan sarjakolmosta
19.11.2011 Siipirikot hienoon voittoon Karjaalla!
18.11.2011 Siipirikot haastamaan BK:ta
09.11.2011 Kundit kauden toiseen voittoon
08.11.2011 Kundit ja ÅIFK kohtaavat Turussa
29.10.2011 SIF:lle pisteet paremmalla toisella jaksolla
27.10.2011 Kundit haastamaan Siuntion suurta sutta
22.10.2011 Kundeille jälleen maalin tappio
21.10.2011 Letkautusten lauantai, West vastassa
19.10.2011 Tuominen, Tuomi ja "Tomi" Cocksin voiton tae
17.10.2011 Siipirikkoisten himokas taisto luvassa keskiviikkona
13.10.2011 Vainikk ja Hellakoski haastoivat voitossa vahvasti
10.10.2011 Pistetili auki keskiviikkona?
01.10.2011 Dicken nöyryytti Kundeja olan takaa