21.03.2010 Tilanne Kundeille 2-0

Ottelutulos: Atlas - BK-46 25 - 19 (14 - 10)

Kundien maalilla oli Tuomas Laitisen vuoro aloittaa. Bk:n maalilla aloitti kuten ensimmäisessä ottelussakin, Mikael Heinonen. Toisin kuin edellisessä pelissä tämä ottelu lähti liikkeellä vähämaalisissa merkeissä. Kundien puolustus toimi suhteellisen hyvin mutta hyökkäyspäässä oli hieman takeltelua. Kun heittopaikka saatiin aikaiseksi menivät heitot kuitenkin hyvin ohi Heinosen, joka saikin antaa noin kymmenen minuutin jälkeen paikkansa maajoukkuevahti Thomas Lindströmille, kun Kundit oli hieman repineet eroa. Tätä vaihtoa olikin jo fanikatsomossa odoteltu. Alussa molemmat joukkueet puolustivat kovaa ja tuomarit jakoivat nopeasti kortteja ja jäähyjä. Tuomas Laitisen huippuotteilla Kundit kuitenkin selvittävät Bk:n psyykkauksen kovasta pelistä ja alun tunteiden rauhoituttua molemmat joukkueet esiintyivät tasaisesti ja suurilla maalilukemille ei juhlittu. Bk paukutti pari tolppaa ja kovaa ohi mutta samaan syyllistyivät myös Kundit. Puoliajalle mentiin lukemissa 14-10, kun Nikko Kinos viimeisteli aivan lopussa viivalta maalin.

Toisen puoliajan aikana ero pysyi pääasiassa samanlaisena, kun molemmat viimeistelivät lähes vuorotahtiin. Molemmat maalivahdit nollasivat vastustajiaan moneen kertaan puoliskon aikana. Tunnelma oli lämmin ja taistelu kovaa koko toisen jakson, muutamia ylilyöntejä nähtiin kummaltakin joukkueelta pudotuspeli fiiliksen tuoksinassa. Kundien kannalta ottelu ei ollut aivan yhtä loistokas kuin avaus mutta silti mukiinmenevä. Puolustus toimi pääasiassa hyvin mutta hyökkäyspäässä oli välillä hakemista, osansa tällä oli varmasti hyvin pelanneella Lindströmillä sekä Bkt:n aggressiivisemmalla liikkeellä. Tulosta tuli kuitenkin Kundeille enemmän ja loppulukemat sopuisat 25–19. Voitolla Kundit pääsee altavastaajana maajoukkuemiehiä vilisevää Bk:ta vastaan 2-0 johtoon. Seuraavan otteluun alkaa välittömästi keskittyminen, kun Bk on varmasti on saanut otteistaan lisätsemppiä. Palatessaan kotiin keskiviikkona se tulee varmasti jälleen parantamaan otteitaan. Mikäli Kundit aikoo ottelun voittaa, täytyy puolustusta tiivistää edelleen, päätä pitää keskittää edelleen oikeisiin asioihin ja saada hyökkäykseen hieman lisää juonikkuutta. Näitä kun saadaan, niin on kolmaskin voitto mahdollinen.

Atlas: Tuomas Laitinen jatkoi siitä mihin avauksessa jäätiin ja oli vahvasti Kundien pilarina syötyään Markantalon jäkälää aamiaiseksi. Tilille yksi harvinainen täysliimaus. Toni Aalto oli etenkin alussa mukana maalinteossa vahvasti, toisella jaksolla maalin yläkulmia kiristi pallon sinne mentyä. Fredrik Udd kärsi alussa Bk:n kuumentamisyrityksistä mutta kosti asiat laittamalla pallon neljästi maaliin. Kenneth Åstrand ja Jyri Lujanen ovat saamassa puolustustaan toimimaan, etenkin viivojen poisotto toimii hyvin. Kenneth saa nykyään palloja kiinni myös hyökkäyspäässä lupaavammin. Jyrille sattui pari pientä hötkyilyn tuomaa ylilyöntiä Oscar Kihlstedtin kohdalla. Klaus Sarin joutui tänään vuorostaan Kihlstedtin nyrkkien eteen mutta miehen pitäisi pystyä keskiviikkona pelaamaan. Joukkueen lääkäri tarkastaa tilanteen keskivartalon osalta maanantaina. Klaus teki kuitenkin ottelussa kolme maalia. Niko Kinos kasasi kolme kakkosta hieman liialla innokkuudella mutta vastapainoksi joutui myös Jan Hagmanin päällekarkaamaksi. Oskari Lehtoselle yksi maali painavasta takaheitosta.

Bk: Mikael Heinosen, kuten Tuomas Laitisen, alku oli samaa mihin edellisessä jäätiin, päinvastaista vain kuin Laitisella. Thomas Lindströmin tultua maaliin sai joukkue itseluottamusta puolustukseen ja "Lindis" kasasakin useamman hyvän torjunnan. Oscar Kihlstedt oli taas kenttäpelaajien ylivoimainen ykkönen molemmissa päissä. Kovaa puolustusta ja kovia heittoja, henkistäkin kasvua on kauden aikana runsaasti tullut. Kun nykyään miehen peli­­stä jo vähemmän löytyy suunsoittoa. Negatiiviseksi jäi vain turha isku Klausia vatsaan. Olli-Pekka Korpimäen askel on painava mutta niin on heittokin, viisi maalia. Harmi vain, että pienet pökkäykset pelin ulkopuolella kuuluvat myös hänen repertuaariin. Robin Karlsson pääsi kolmeen maaliin ja näytti pari näppärää vetoakin sekä pientä yritystä psyykata seitsemässä metrissä. Jan Hagman huitoi alussa runsaasti, sitten yritti kertaalleen filmata, väsähti ja pyysi penkille. Tilalle tullut Hellberg tekaisikin pari maalia. Hagmanin ottelusta muistoksi jäi joukkueensa kannalta kolme turhaa jäähyä. Hellberg taas laidaltaan kopitti pallon muikeasti maaliin. Andreas Forsen sai aloittaa viivalla mutta ei paljoa saanut aikaan, tilalle tullut Sam Sjöman sai hankittua heti pari seitsenmetristä mutta jäi kuitenkin pelissä ilman maalia. Nico Rönnbergiä ei kentällä näkynyt ja hän keskittyikin jo keskiviikon peliin. Bk tulee kotonaan varmasti tämänpäiväistä kovempaa, joten Kundien täytyy varautua siihen, jotta voitto keskiviikkona olisi mahdollinen. On varmaa, että Bk antaa kotiyleisönsä edessä kaikkensa. Kundit tarvitsevatkin peliin jälleen fanejaan, jotta Karjaan kenttä tuntuisi kotoisalta ja pelistä olisi mahdollista kaapia voitto.

Maalintekijät:
Atlas:
Martin Noodla 7
Toni Aalto 6
Fredrik Udd 4
Kenneth Ã…strand 3
Klaus Sarin 3
Nikko Kinos 1
Oskari Lehtonen 1

BK-46:
Oscar Kihlstedt 6
Olli-Pekka Korpimäki 5
Robin Karlsson 3
Jasper Hellberg 2
Jan Hagman 2
Sami Silfver 1

Ulosajot:
Atlas:
Nikko Kinos 3
Fredrik Udd 2
Jyri Lujanen 2
Martin Noodla 1

BK-46:
Jan Hagman 3
Kaj Hagman 1
Olli-Pekka Korpimäki1
Sami Silfver 1
Oscar Kihlstedt 1
Robin Karlsson 1

SM-Tähdet:
*** Martin Noodla (Atlas)
** Tuomas Laitinen (Atlas)
* Oscar Kihlstedt (BK-46)

Yleisö: 542

Tuomarit: Illman & Kuri

Ottelusarja jatkuu keskiviikkona 24.3 Raaseporissa. Ottelu alkaa Karjaan Palloiluhallissa klo. 19:00. Kundit järjestää otteluun jälleen fanimatkan. Yhteydenotot ja varaukset Vesa Kuntulle, vesa.kunttu@atlashandball.com tai 040-7184271. Kotikylän Kundit pelaa- tule mukaan kannustamaan Kundit voittoon! Kundeilla on voitolla mahdollistaa jatkaa otteluita välierässä!

-verkkotoimitus-


21.03.2010


04.02.2012 Kundit murjoi Ã…IFK:n
02.02.2012 Ã…IFK testaa Kundien kanttia
28.01.2012 Tuloksena tappion makuinen tasuri Siuntiosta
27.01.2012 Kundit haastavat lauantaina SIF:n!
25.01.2012 Kundien putki poikki
23.01.2012 Vihdoinkin kausi jatkuu
18.01.2012 Kundit ja Dicken harjoittelevat lauantaina
10.01.2012 Atlas järjestää bussimatkan Jyväskylään HIFK-Cocks peliin
16.12.2011 Turvakolmiosta Kundien uusin pääyhteistyökumppani
14.12.2011 Kundeilla kuuden kaadon keikka!
11.12.2011 Kundit pitivät pisteet himassa!
10.12.2011 Kundit tavoittelevat kovia pisteitä Akillekselta
03.12.2011 Ken Sirenius hurjalla päällä
01.12.2011 Kalavelkojen maksua tarjolla Pirkkolassa!
30.11.2011 Topi Laitinen marraskuun pelaaja
23.11.2011 Tuomas Laitinen maaginen tae Kundeille
21.11.2011 Kundit haastamaan sarjakolmosta
19.11.2011 Siipirikot hienoon voittoon Karjaalla!
18.11.2011 Siipirikot haastamaan BK:ta
09.11.2011 Kundit kauden toiseen voittoon
08.11.2011 Kundit ja Ã…IFK kohtaavat Turussa
29.10.2011 SIF:lle pisteet paremmalla toisella jaksolla
27.10.2011 Kundit haastamaan Siuntion suurta sutta
22.10.2011 Kundeille jälleen maalin tappio
21.10.2011 Letkautusten lauantai, West vastassa
19.10.2011 Tuominen, Tuomi ja "Tomi" Cocksin voiton tae
17.10.2011 Siipirikkoisten himokas taisto luvassa keskiviikkona
13.10.2011 Vainikk ja Hellakoski haastoivat voitossa vahvasti
10.10.2011 Pistetili auki keskiviikkona?
01.10.2011 Dicken nöyryytti Kundeja olan takaa