13.03.2010 Historiaa ja sähköä Kundien puolesta

Kotikylän Kundit päättivät runkosarjan lauantaina, kun vastaan asettui sarjakakkonen West. Pahaksi vastukseksi aiempina vuosina ja pelaajakorteissakin mainittu West saapui voittamattomana Kundeja vastaan. Tämän kauden ensimmäinen kamppailu Kauniaisissa oli selvästi Westin heiniä lukemin 36-21 (20-9). Myyrmäen kamppailussa Kundit olivat selvästi parempia kuin aiemmin ja West pysyi pitkään aisoissa. Westin paremmuus kuitenkin ratkesi lopussa loppulukemien ollessa 23-25 (12-15). Molemmat joukkueet lähtivät kamppailuun enemmän tai vähemmän siipirikkoisina ja pudotuspelipaikkansa varmistaneina. Nyt oli Kundien aika voittaa West ensimmäistä kertaa tiukan kamppailun jälkeen, 28-27 (17-15).

Kundien riveissä oli ainoastaan yhdeksän kenttäpeluria ja kaksi maalivahti. Heistä Tuomas Laitinen oli penkillä sairaana ja Jan Stolt oli komennettu jälleen maalin suulle. Westin puolella Tomi Kurppa oli komennuksen takia sivussa ja maalin suulla olivat Cajitan Ywaya ja Felix Holmberg. Ywaya oli aloitusvuorossa. Westillä oli lämmittelyssä 16 peluri mutta heistä sivuun jäivät Jan Sundström sekä paluuta Idästä tekevä Rasmus Wahl.

Kundien Toni Aalto vastasi avausmaalista, kun hän ohitti helposti West maalivahdin. Kundit olivat alussa niskan päällä ja johtivat parilla maalilla avauskympin aikana. West tuli kuitenkin rinnalla ja meni maalilla ohi (11. 8-9). Kundit sai kuitenkin tämän jälkeen West helpoista maaleista tarpeekseen ja pisti lukot kiinni seuraavaksi kympiksi. Oskari Lehtosen, Nikko Kinoksen ja Toni Aallon kahdella ja Martin Noodlan seitsenmetrisen ansiosta Kundit nousivat jo 15-10 johtoon. Tässä välissä Mikael Källman oli vaihtanut vain pari torjuntaa keränneen Ywayan tilalle, räpäyttäjän look-aliken, Felix Holmbergin. Samalla Källman taipui ottamaan aikalisän, jonka jälkeen West sai peliään rullaamaan totuttuun tapaan. Viimeisen seitsenminuuttisen aikana Benny Broman heilutti tahtipuikkoa ja West sai kavennettua puoliajalle mentäessä Kundien johtoa lukemiin 17-15. Puoliaika lukemia ihmetteli katsomossa juuri katsomoon saapunut Westin, sairaana oleva, Joona Hertola, joka totesikin, että "ei me nyt voida jollekin Atlakselle hävitä".

Toisen jakson alkuun West tuli heti tasoihin viime pelin ratkaisseen Simon Wörlundin ja Joona Raerinteen maaleilla, kun Nikko Kinos oli jäähyllä. Kundien Noodla kuitenkin kuittasi jakson ensimmäisen Atlas maalin heti perään. Jyri Lujasen vuoro oli sitten joutua jäähylle mutta hyvää taistelua osoittanut Atlas piti Westin nollissa. Etenkin Åstrandin, Lujasen ja Lehtosen puolustusasenne oli kunnossa tässä vaiheessa. Wörlund kuittasi toisen seitsenmetrisensä välissä mutta Kundit siirtyi kuitenkin jo hyvillä esityksillä 23-18 johtoon. Kundien toiminta oli sähköistänyt ainakin Juhani Kanteen hiukset pystyyn penkillä, kun mies ilmestyi kentän puolelle Källmanin aikalisän aikana. Aikalisän jälkeen West nosti kahta puolustajaansa selvästi ylemmäs puolustamaan ja tämä tuntui tuottavan Kundeille vaikeuksia 48. minuutin pelin jälkeen (25-21). West tuli rinnalle ja ohi laidalta alun tahmeuden jälkeen tehokkaasti viimeistelleen Rasmus Hallbäckin ja Gustav Ahlroosin toimesta (53. 25-26.) Kundien Toni Kallio oli käyttänyt tässä välissä oman aikalisänsä ja tehnyt pienen muutoksen hyökkäyspäähän. Jyri Lujanen päästi Kundit seitsemän minuutin piinasta laittamalla pallon viivalta pussiin. Kundien puolustus oli samalla jälleen tiivistynyt ja Martin Noodlan ja Oskari Lehtosen maaleilla Kundit karkasivat jo 28-26 johtoon. Lopussa West pelasi paikkaa paljon Raerinteelle, joka osui kerran maaliin ja kerran kuuluttaja Muinosen suosimille korkeuksille kohti kattoa. Viimeinen minuutti meni ilman maalia, kun West tuhri viimeisen hyökkäyksensä aikapeliin ja Kundit rauhoitti hyvin omansa summeriin saakka. Niin lopputuloksena oli Kundeille historiallinen voitto Westistä ja kapuloita saatiin poistettua rattaista. Ottelu oli kokonaisuudessaan hyvin tasainen ja molemmat olisivat voineet ottelun voittaa. Kundit halusi tehdä historiaa enemmän kuin West, joten siinä mielessä kyllä ansaitus pisteet Kundeille.

Atlas: Jan Stolt pelasi jälleen kunniallisen pelin, muutamat heitot lipsahtivat harmittavasti sisään. Benny Broman paukut olivat vaikeita. Mutta muuten Janne nollasi etenkin Joacim Broman nätisti alun jälkeen. Toni Aalto oli tehokkaalla päällä ja ohitti West maalivahdit helposti huippuna etuyläpussi sijoitus toisella jaksolla. Toni sai nauttia suuren osan pelistä lämpivästä Bossin päällystakista. Nikko Kinos heitti pari napsakkaa alavetoa mutta puolustuspäässä ei päässyt kunnolla sinuiksi B. Bromanin kanssa. Martin Noodla rakensi peliä näppärästi pitkän päivän puolivälissä ja laittoi pilkut varmasti sisään. Oskari Lehtonen laittoi pallot laidalta hienosti pussiin mutta yksin läpi tilanteessa käsi jäi heitossa alas Holmbergin torjunta ulottuvuudelle. Lehtonen vastasi ottelun voittomaalista painavalla takaheitolla oikean pakin paikalta. Viivat taistelivat mukiinmenevästi puolustuksessa, hyökkäyspäässä he jäivät hieman tiiviin West pakan puristuksiin. Kuitenkin molemmat pääsivät maalien makuun.

West: Kenties suurin ero joukkueiden välillä oli maalivahti pelissä, kun Tomi Kurpan poissaolo näkyi aivan liian selvästi. Korvaavakaksikko ei kummoista peliä esittänyt. Benny Broman oli joukkueensa tehokkain kahdeksalla maalilla mutta syyllistyi asiattomiin solvauksiin pelin tiimellyksessä. Hienosti hän kuitenkin kävi pelin jälkeen pyytämässä tekoaan anteeksi. Pelissä sattuu ja tapahtuu mutta Benny on hienosti tänä vuonna osoittanut kasvua etenkin henkisellä puolella ja hänellä voi hyvin povata lupaavaa tulevaisuutta käsipallon parissa. Simon Wörlund teki kuusi maalia ja olisi voinut käyttää heittoaan vielä enemmän. Joona Raerinne teki neljä maalia mutta heittosihdin kanssa oli hieman hakemista. Joacim Broman viimeisteli alussa hyvin kahdesti mutta katosi tämän jälkeen täysin kuvasta. Loppuvaiheessa kentälle päässyt Gustav Ahlroos paukutti kaksi nättiä pörsää. Oikealla laidalla aloittanut Jani Huttunen tuntui olevan pelistä kovin pihalla kenties vanhemmuuden johdosta ja keskittyi oikeastaan vain pikkunapinaan. Valmentaja Källman kyllästyi tähän nopeasti ja laittoi kentälle Fredrik Kvistin, josta ei ollut myöskään apua maalinteossa. Toisella jaksolla kentälle tullut Rasmus Hallbäck sai tililleen kolme maalia. Viivat Sam Kilhstedt ja Teemu Hertola jaksoivat painia hyvin puolustuksessa mutta hyökkäyksessä jäivät vastaavasti Kundien joukkuepuolustuksen pihteihin kiitettävästi Kundien kannalta. West saa kuitenkin loppukaudeksi merkittävän vahvistuksen, Rasmus Wahlin, joka onkin varsin hyvä paikkaaja Tieralalle. Ilman maalivahti Kurppaa ei Westille voi luvata helppoa kevättä, sillä sen verran kovasti tuntui West puolustus Kurppaa kaipailevan. Kundit sai hienosti West peikon karistettua niskastaan, vaikka ottelussa ei varsinaisesti merkitystä ollutkaan. Historiallinen voitto on aina historiallinen voitto.

Maalintekijät:
Atlas:
Toni Aalto 9
Martin Noodla 7
Oskari Lehtonen 5
Nikko Kinos 4
Jyri Lujanen 2
Kenneth Åstrand 1

HcWest:
Benny Broman 8
Simon Wörlund 6
Joona Raerinne 4
Rasmus Hallbäck 3
Gustav Ahlroos 2
Joacim Broman 2
Sam Kihlstedt 1
Teemu Hertola 1

Ulosajot:
Atlas:
Nikko Kinos 1, Martin Noodla 1, Heikki Laitinen 1, Jyri Lujanen 2

HcWest:
Teemu Hertola 1, Simon Wörlund 1, Fredrik Kvist 1, Sam Kihlstedt 1

SM-Tähdet:
*** Toni Aalto (Atlas)
** Martin Noodla (Atlas)
* Simon Wörlund (HcWest)

Yleisö: 294

Tuomarit: J. Leandersson & M. Lindroos

Vastapuolen versio: Hc West

Kundit jatkaa pelejään puolivälierissä ja West puolestaan jää seuraavaksi pariksi viikoksi odottamaan vastustajaa välieriin Cocksin tavoin. Sarjakuutoseksi sijoittunut Kundit kohtaa puolivälierissä kolmosen, BK-46:n. Toisessa puolivälierässä kohtaavat SIF ja Hc Fenix. Kundien osalta ottelut alkavat perjantaina 19.3 Raaseporissa klo. 19:00. Sarjat pelataan parasta viidestä- järjestelmällä. Kotikylän Kundit pelaa- tule mukaan!

-verkkotoimitus-

14.03.2010


02.07.2010 Kundit kohtaa KyIF:n Suomen Cupissa syyskuun alussa
11.06.2010 Lehdistötiedote: Vornanen ja Sirenius Atlaksen riveihin
11.06.2010 Vornasen ja Sireniuksen kommentit
19.05.2010 Kundien historiallinen hetki (kuva)
29.04.2010 Historiallinen pöytäkirja pronssiottelusta
24.04.2010 Vuosi 85 eiku 2010 ja pronssia
23.04.2010 Lokalinjallain, mutta +8
23.04.2010 Toni Kallio jatkaa Kundien koutsina
20.04.2010 Kundien haasteena pronssipeleissä kestomenestyjä Sif
20.04.2010 Pronssipelit lähestyy- posteri
13.04.2010 Pronssipelien ajat varmistuneet
09.04.2010 Martinista jälleen kuukauden tähti
07.04.2010 Välierä nro3
06.04.2010 Kimppakyydit kunniaan keskiviikkona
05.04.2010 Fanimatka Riihimäelle kolmanteen välierään
01.04.2010 Cocks johtaa 0-2
31.03.2010 Cocks johtaa 0-1
30.03.2010 Fanimatka on varmistunut
30.03.2010 Kundit kohtaa hallitsevan mestarin, Cocksin
28.03.2010 Kundien välierien aikataulu, keskiviikkona se alkaa
27.03.2010 Kundit historiallisesti välieriin voitoin 3-1
25.03.2010 Perjantaina räjähtää UT:lla klo. 19:30
25.03.2010 Tilanne Kundeille 2-1
21.03.2010 Tilanne Kundeille 2-0
19.03.2010 Tilanne Kundeille 1-0
17.03.2010 Kundit lähtee haastamaan BK:ta
17.03.2010 Pudotuspelien lehdistötilaisuus videoina
14.03.2010 Kundien puolivälierät käynnistyvät perjantaina fanimatkalla
13.03.2010 Historiaa ja sähköä Kundien puolesta
12.03.2010 Kantona Kundien kaskessa West?