|
|
20.02.2010 Talvisota päättyi Järven ja Kamelinin juhliin
Kotikylän Kundit kohtasi lauantaina hallitsevan Suomen mestarin ja tämänkin kauden ylivoimaisen sarjakärjen Riihimäen Cocksin. Joukkueet olivat kohdanneet tällä kaudella sarjassa kahdesti aiemmin. Myyrmäessä ja Riihimäellä pelatuissa otteluissa Kundit pysyivät hyvät tovit mukana kamppailussa mutta molemmilla kerroilla jäi ainoastaan luu käteen, kun Raivo Laastin suojatit napauttivat ratkaisevat maalit erot isolla rutiinilla. Myyrmäessä pelattu ottelu päättyi 28-39 (17-20) ja Riihimäellä päädyttiin lukemiin 30-25 (13-12). Päivän ottelu oli jokseenkin samanlainen kuin aiemmat, Cocks vei pisteet paremman rutiininsa ansiosta lukemin 21-25 (12-14).
Kotikylän Kundit koki aamuharjoituksissa vielä yhden harmillisen loukkaantumisen, kun aloittavaksi maalivahdiksi suunniteltu Petri Räihä venäytti toista alimmaisista ulokkeistaan ja joutui jättämään ottelun väliin. Hätiin saatiin kuntoutustaan jatkava Jan Stolt. Tuomas Laitinen aloitti Kundien maalilla ja Cocksin maalilla aloitti mustekalamainen Valentyn Koshovy. Ottelu lähti hyvin tasaisesti liikkeelle, molemmat joukkueet saivat maaleja suhteellisen kivuttomasti aikaiseksi ja varttiin asti mentiin tasalukemissa, 7-7. Sitten Cocksin taitavat laiturit tekaisivat neljä maalia ennen kuin Kundit 22. minuutilla aikalisän jälkeen onnistuivat maalinteossa Klaus Sarinin toimesta. Kundit saivatkin tästä lisää puhtia erän loppua varten ja Jyri Lujasen tekemän hienon riman kautta sisään laitetun takapussituksen ansiosta puoliajalle mentiin lukemissa 12-14.
Toisen jakson alkuun Kundit tulivat hyvällä ryminällä ja etenkin avausjaksolla seiniä koputellut Klaus Sarin heitti nopeassa tahdissa kolme maalia ja Kundit olivat siirtyneet 16-15 johtoon. Tämän jälkeen Cocksin tahtomiehet Kristo Järve ja Dmytro Kamelin saivat Atlaksen esityksestä tarpeekseen ja tekivät joukkueelleen tarvittavan eron tahdikkailla yksilösuorituksilla. Nämä kaksi herraa tekivätkin joukkueensa kymmenestä viimeisestä maalista kahdeksan, kun muut syyllistyivät paikkojen ja tilanteiden hukkailuun. Samaan aikaan myös Kundien puolella alkoi esiintyä harmittavaa pallon käsissä kuumenemista ja hätäilyä heittopaikoissa. Heitot tuntuivat menevän liikaa niille korkeuksille minne oltiin sovittu, että ne eivät mene. Loppuvaiheessa Cocksin Koshovy nappasi myös pari 7 metristä, kuten Laitinen oli tehnyt jo aiemmin ottelussa. 56. minuutin kohdalla oltiin siis lukemissa 19-25, jonka jälkeen Toni Kallio päätti käyttää vielä aikalisänsä. Aikalisän jälkeen Cocks pysyi nollilla ja kun Erkka Näntö ja Fredrik Udd viimeistelivät maalit mieheen näytti valotaululla olevan lukemat 21-25 loppusummerin soidessa. Kundit esiintyivät varsin hovikelpoisesti toisen jakson puolivälin sekoilua lukuun ottamatta. Lähes koko Cocksin joukkue pysyi Järveä ja Kamelinia lukuun ottamatta pihdeissä. Jälleen rutiinirikas Cocks vei pisteet lyhyen tehojaksonsa ansiosta. Cocks ei saanut Kundeilta helppoja pisteitä ja sen taisi huomata myös vierailijoiden valmentaja Raivo Laast, joka peluutti ykköskokoonpanoaan läpi ottelun.
Atlas: Tuomas Laitinen nappasi kaksi 7 metristä ja muutaman huipputorjunnan. Vastapainoksi tuli pari helponnäköistä päästettyä maalia. Toni Aalto poti hotellihommissa kipeytynyttä yläraajan jännettään ja kävi kentällä ainoastaan aikalisien aikana. Nikko Kinos oli saanut uutta ilmettä pelaamiseensa molemmissa päissä. Roxettea ihannoiva Nikko viimeisteli kaksi maalia ja lisähaastolla olisi voinut tulla toinen mokoma lisää. Viivapelaajat Kenneth Åstrand ja Jyri Lujanen eivät olleet parhaimmillaan puolustuspäässä, hieman liian usein ja helposti pääsi Cocks viimeistelemään keskuspuolustuksen edestä/kohdalta, lisäksi heittoprosenteissa oli parantamisen varaa. Talvisodan Mahtavaa Perkulesta avausjaksolla pelännyt Klaus Sarin teki toisen jakson alussa mitä tahtoi mutta muuten heittojen laatu ei ollut aivan parasta A-luokkaa. Puolustuspäässä Klaus esiintyi normaaliin tapaansa. Fredrik Udd viimeisteli neljästi ja jaksoi juosta hyvällä asenteella läpi pelin molempiin suuntiin. Puolustuspäässä Kristo Järve pysyi pakin paikalla välillä paremmin ja välillä huonommin pihdeissä. Martin Noodla johti Kundien peliä hyvällä tempolla ylös tultaessa mutta asemapelissä yhteispeli muiden kanssa kaipaa vielä hiomista. Erkka Näntön käsissä pallo poltti hieman RK:ta enemmän mutta pallon pysyessä näpeissä Erkka esiintyi kelvollisesti, kolmesta maalista kaksi tuli 7 metristä. Haastamista hyökkäyspäässä olisi kaivattu lisää. Oskari Lehtosen epäkiitollisena tehtävänä oli pelata oikeaa laitaa mutta onnistui sieltä hyvin tekemään kolme maalia.
Cocks: Koshovy ei pelannut mitään loistopeliä mutta ratkaisuhetkillä poimi varmasti Kundien heikoiksi jääneet ratkaisut. Dmytro Kamelin muodosti Järven kanssa kovan parin puolustuspäässä ja toisen ratkaisuvaiheen askelharhautukset ja viimeistelyt molemmilla käsillä olivat liian kova pala purtavaksi Kundeille. Valdar Noodla pelasi nilkka teipattuna ja esiintyi lähinnä puolustuspäässä. Antti Valon nilkka kesti myös pelaamisen ja hän kävi tekaisemassa pari kiintiömaaliaan heittämällä hänelle niin tuttuun etupussiin. Teemu Tamminen teki kuusi maalia lähinnä nopeilla ja muuten pelistä jäi mieleen ne tutut pikkutökkäisyt siellä sun täällä. Niko Bergholm viimeisteli tarkoilla takakulmaheitoillaan kolmasti. Ville Viljanen teki maalin ja scoutattuna Tuomas Laitinen torjumaksi 7 metrissä. Kristo Järve oli jälleen kuin Batista ja teki maalin usein tarkoilla tiputuksillaan. Hienoimpana oli Jaromir Jagr tyylinen hurjapyssy etuyläpussiin. Muuten Järven esiintyminen kentällä on hienon Fair Play- hengen sanelemaa. Hieno mies! Cocks jatkaa otteluitaan jo sunnuntaina, kun se kohtaa Hc Kehran. Saa nähdä toimiko ottelu hyvänä kenraalina vai tuntuuko lauantain kamppailu pelaajien jaloissa. Cocksille kuitenkin onnittelut ansaitusta voitosta. Atlas: Klaus Sarin 4, Fredrik Udd 4, Martin Noodla 4, Erkka Näntö 3, Oskari Lehtonen 3, Nikko Kinos 2, Jyri Lujanen 1 Cocks: Kristo Järve 7, Teemu Tamminen 6, Dmytro Kamelin 4, Niko Bergholm 3, Antti Valo 2, Antti Rogenbaum 1, Valdar Noodla 1, Ville Viljanen 1 Ulosajot: Atlas: Erkka Näntö Cocks: Antti Rogenbaum Varoitukset: Atlas: Nikko Kinos, Fredrik Udd, Oskari Lehtonen Cocks: Antti Valo, Teemu Tamminen Yleisö: 214 HBL- tähdet: *** Kristo Järve ** Klaus Sarin * Dmytro Kamelin
Vastustajan sivut: Cocks
Kotikylän Kundit jatkaa pelejään jo keskiviikkona, kun matkan määränpäänä on Suomen Turku ja siellä vastassa Hc Fenix. Ottelu alkaa klo. 18:30. Kotikylän Kundit pelaa- tule mukaan!
-verkkotoimitus-
21.02.2010
02.07.2010 Kundit kohtaa KyIF:n Suomen Cupissa syyskuun alussa 11.06.2010 Lehdistötiedote: Vornanen ja Sirenius Atlaksen riveihin 11.06.2010 Vornasen ja Sireniuksen kommentit 19.05.2010 Kundien historiallinen hetki (kuva) 29.04.2010 Historiallinen pöytäkirja pronssiottelusta 24.04.2010 Vuosi 85 eiku 2010 ja pronssia 23.04.2010 Lokalinjallain, mutta +8 23.04.2010 Toni Kallio jatkaa Kundien koutsina 20.04.2010 Kundien haasteena pronssipeleissä kestomenestyjä Sif 20.04.2010 Pronssipelit lähestyy- posteri 13.04.2010 Pronssipelien ajat varmistuneet 09.04.2010 Martinista jälleen kuukauden tähti 07.04.2010 Välierä nro3 06.04.2010 Kimppakyydit kunniaan keskiviikkona 05.04.2010 Fanimatka Riihimäelle kolmanteen välierään 01.04.2010 Cocks johtaa 0-2 31.03.2010 Cocks johtaa 0-1 30.03.2010 Fanimatka on varmistunut 30.03.2010 Kundit kohtaa hallitsevan mestarin, Cocksin 28.03.2010 Kundien välierien aikataulu, keskiviikkona se alkaa 27.03.2010 Kundit historiallisesti välieriin voitoin 3-1 25.03.2010 Perjantaina räjähtää UT:lla klo. 19:30 25.03.2010 Tilanne Kundeille 2-1 21.03.2010 Tilanne Kundeille 2-0 19.03.2010 Tilanne Kundeille 1-0 17.03.2010 Kundit lähtee haastamaan BK:ta 17.03.2010 Pudotuspelien lehdistötilaisuus videoina 14.03.2010 Kundien puolivälierät käynnistyvät perjantaina fanimatkalla 13.03.2010 Historiaa ja sähköä Kundien puolesta 12.03.2010 Kantona Kundien kaskessa West?
|
|