30.11.2009 Tavoitteena toinen voitto SIF:stä

Kotikylän Kundit kohtaa vieraskiertueellaan Siuntiossa kotijoukkueeksi asettuvan SIF:n. SIF on pelannut tällä kaudella 11 ottelua, joista se on kerännyt 5 voittoa, 5 tappiota sekä yhden tasapelin maalieron ollessa 312-320. Kundit ovat pelanneet myös 11 kamppailua, joista saldona on 4 voittoa ja seitsemän tappiota maalierolla 264-304. Sarjataulukossa SIF on sijalla neljä ja Kundit sijalla seitsemän. Viimeisistä viidestä ottelusta SIF on kasannut tililleen kaksi voittoa ja kolme tappiota. Hienon West voiton jälkeen viimeisimmässä ottelussaan Marcus Sjöstedtin suojatit kaatuivat Turussa Fenixille niukasti 30-28. Kundien viiden ottelun saldo on samanlainen, kun se on kukistanut Akilleksen ja Dicken. Tappiot ovat tulleet kahdesti Cocksille ja kertaalleen tiukan taiston jälkeen Fenixille. Myyrmäessä alkukaudella pelatun tiukan ottelun Kundit vei nimiinsä 25-22 (15-12). Silloin ottelu pysyi tiukkana loppuun asti ja Kundit hankkivat plakkariinsa hienot kaksi pistettä.

SIF:n riveissä Patrik Grönberg on tehokkain 88 maalillaan, vaikkakin sihti on välillä maajoukkuemiehellä ollut kateissa. Seuraavaksi tehokkaimmalla alkukaudesta loukkaantumisestaan hoitaneella Johan Skogbergilla on tilillä 44 maalia. Vanha sotaratsu Fredrik Udd on ajoittaisen HK:in ohella viimeistellyt 37 maalia. Nuori laituri Miro Koljonen on vallannut paikan oikeasta laidasta 25 maalillaan. Hagmanin veljekset ovat taiteilun ohella ehtineet tehdä yhteensä 55 maalia. Maalille joukkueella on laittaa tallustamaan eri maajoukkueista tutut Stefan Thilman sekä häntä lähinnä tuuraamassa käynyt Roni Leven. Thilman esitti Myyrmäen kamppailussa kaksi erilaista puolta itsestään. Avausjaksolla ei oikein mikään tuntunut tarttuvan näppeihin, kun taas toisella jaksolla hän piti joukkonsa voittotaistelussa mukana.

Kundien riveissä loukkaantumisia edelleen riittää, tällä hetkellä eniten flunssan muodossa. Tarkempi kokoonpano otteluun saadaan selville vasta tiistain viimeistelyharjoituksissa tai vasta ottelupäivänä keskiviikkona. Sairastumisten takia viime viikon loppuvaiheen molemmat yhteisharjoitukset jouduttiin peruuttamaan, joten alkuviikosta on luvassa paluu haalarihommiin. Iloisin uutinen ottelua ajatelleen on taistelevan Tikrun, Fredrik Fagerströmin mahdollinen paluu pelaavaan miehistöön. Joukkueenlääkäri tarkistaa vielä ottelun alla kapteenin pelikunnon. Jan Stoltin pelaaminen ottelussa on epävarmaa viime viikolla tulleen vartalovamman takia. Muuten lopullinen pelaava kokoonpano saadaan selville kenties vasta keskiviikkona. Tavoitteena joka tapauksessa on ottaa Siuntion pojista kauden toinen voitto.

Ottelu Siuntion kuuluisassa hallissa alkaa keskiviikkona 2.12. klo. 18:30. Tule mukaan katsastamaan Kundien viimeisin vire ja kannustamaan Kundit voittoon! Kotikylän Kundit pelaa- tule mukaan!

Vastustajan sivut: SIF

-verkkotoimitus-


04.02.2012 Kundit murjoi ÅIFK:n
02.02.2012 ÅIFK testaa Kundien kanttia
28.01.2012 Tuloksena tappion makuinen tasuri Siuntiosta
27.01.2012 Kundit haastavat lauantaina SIF:n!
25.01.2012 Kundien putki poikki
23.01.2012 Vihdoinkin kausi jatkuu
18.01.2012 Kundit ja Dicken harjoittelevat lauantaina
10.01.2012 Atlas järjestää bussimatkan Jyväskylään HIFK-Cocks peliin
16.12.2011 Turvakolmiosta Kundien uusin pääyhteistyökumppani
14.12.2011 Kundeilla kuuden kaadon keikka!
11.12.2011 Kundit pitivät pisteet himassa!
10.12.2011 Kundit tavoittelevat kovia pisteitä Akillekselta
03.12.2011 Ken Sirenius hurjalla päällä
01.12.2011 Kalavelkojen maksua tarjolla Pirkkolassa!
30.11.2011 Topi Laitinen marraskuun pelaaja
23.11.2011 Tuomas Laitinen maaginen tae Kundeille
21.11.2011 Kundit haastamaan sarjakolmosta
19.11.2011 Siipirikot hienoon voittoon Karjaalla!
18.11.2011 Siipirikot haastamaan BK:ta
09.11.2011 Kundit kauden toiseen voittoon
08.11.2011 Kundit ja ÅIFK kohtaavat Turussa
29.10.2011 SIF:lle pisteet paremmalla toisella jaksolla
27.10.2011 Kundit haastamaan Siuntion suurta sutta
22.10.2011 Kundeille jälleen maalin tappio
21.10.2011 Letkautusten lauantai, West vastassa
19.10.2011 Tuominen, Tuomi ja "Tomi" Cocksin voiton tae
17.10.2011 Siipirikkoisten himokas taisto luvassa keskiviikkona
13.10.2011 Vainikk ja Hellakoski haastoivat voitossa vahvasti
10.10.2011 Pistetili auki keskiviikkona?
01.10.2011 Dicken nöyryytti Kundeja olan takaa