13.02.2012 Atlas2 turistina Hangossa

Saavuimme perille jo hyvissä ajoin Niklas Lindlöfin aina niin varmalla bussikuljetuksella.

Kentälle päästiin puoli tuntia ennen pelin alkua Klo:18.00.

Sepäs ei sujunutkaan sitten ihan mallikaasti, sillä Joonas pallontavoittelu tilanteessa, liukastui toiseen palloon, josta kukaan ei kerennyt varoittamaan. Hänen peli meni siis jääpussia pidellessä. Maalille asteli James, jota toki olisi tarvittu kipeämmin viivan toisen puolen.

Hangossa jälleen hyvä tunnelma, rummut ja kannattajat olivat tulleet sankoin joukoin kannattamaan omiaan.

Korkea puolustuksemme pelin alussa antoi turhan paljon tilaa Hik;in hyökkääjille, ja heidän ratkaisut tulivat toistuvasti läheltä kuutosen rajaa. Puolustus vedettiin kuus’ nollaan, joka toimikin paremmin. James hoiti tonttinsa mallikaasti, osallistuen välillä myös kenttä tapahtumiin.

Eka puolisko Hangolle 18-8. Hanko vaan oli meitä edellä joka osa-alueella.
Tilanne oli revennyt siis jo ratkaisevan tuntuisesti Hangolle. Peli saikin jo viihteellistä lisämakua, sillä voittajasta ei ollut enää epäselvää.

Puolustus tökki, ja hyökkäyksessä ratkaisijat olivat vähissä. Tämä peli on vaan syytä nollata, virheistä oppia, ja ryhdyttävä valmistautumaan seuraavaan koitokseen.
15.2 Keskiviikkona Myyrmessä Klo:18.10 vastaan asettuu GrIFK.

Lopputulos: HIK 36 Atlas2 16

Maalntekijät:
 Kalle Bremer 7, Niklas Hellakoski 4, Karri Näntö 4, Niklas Lindlöf 1,
Cyril Castel, Jarkko Lehikoinen, Markus Sainio, Eero Vuorilehto, Teemu Pitkäkangas.
MV James Mashiri, Joonas Nokelainen. Valm: Bengt Malmberg, muu matkaseurue: Tom, Matti, Anthony, Jarmo.

Katsomo: 129 silmäparia, sekä rumpusetti!!!

Tuomareina hääri: Miro Korja ja Jonas Laitinen

Kirjeenvaihtajana Hangon kaupungissa: -P v Älg- sijaan –JH-


13.02.2012


01.05.2012 Atlas2 perjantai ilta Kirkkonummella 27.4.21012
26.04.2012 Atlas2 taisteli BK-46:n kakkosta vastaan
26.04.2012 Atlas2 Helsingissä Giantsin isännöimänä tovi sitten
01.04.2012 Atlas2:sen tilanne nyt äärimmäisen hankala....
27.03.2012 PIF kukisti Kakkosen
14.03.2012 Atlas2:seen iski kevät-väsymys
05.03.2012 Atlas2 hävisi ”El Classicon”!
28.02.2012 Atlas2 voitti sarja-kakkosen
17.02.2012 Atlas2 loisti, sammui ja hävisi!
13.02.2012 Atlas2 turistina Hangossa
05.02.2012 Atlas2 taas voittoon!
29.01.2012 Atlas2:lle kirvelevä tappio
24.01.2012 Atlas2 voitti SaSun!
15.01.2012 Team veti alas kakkosen
11.12.2011 Giants kukisti Kakkosen Classicossa!
04.12.2011 Atlas2:lle tappio!
21.11.2011 Atlas2 ”ykkösen” johtopaikalle!
02.11.2011 Atlas2 kasvatti pistesaldoaan….
20.10.2011 Atlas2:lta kovaa vääntöä Rixussa kun se kohtasi SaSu’n!
03.10.2011 Atlas2 heti voiton makuun divarissa
06.09.2011 Atlas2:n hurmos cupissa katkesi heti alkuunsa
02.05.2011 Oikeat pelit pitää voittaa- Atlas 2:n jatkaa divarissa
21.04.2011 Aallon & Bremerin ilotulitus ei riittänyt….
18.04.2011 Atlas2 nyt vaarassa pudota ”kakkosdivariin”………..
01.04.2011 Atlas2 hävisi SaSu:lle
28.03.2011 Kakkoselle harmittava tappio
10.03.2011 Atlas2 aloitti karsinnat voitolla
27.02.2011 Väsynyttä jumbo vääntöä, tusinan miehen voimalla
20.02.2011 Voitttttttttooooooo!!
11.02.2011 Atlas2 jatkaa putkeaan
Uusimmat Edellinen 1 2 Seuraava Vanhimmat