14.03.2010 Kakkoselle kunniallinen tappio

Lauantai-illan hyvänolon jälkimainingeissa pelattiin vielä ykkösdivarin karsintasarja-ottelu Atlas2-Giants. Giants oli hävinnyt Karjaalla WT:lle ja tuli nyt Myyrmäkeen todella latautuneena. Siteeraten valmennusjohdon jutustelua ottelun jälkeen, " joukkueemme syttyy aina kun pelaa Atlasta vastaan", tämä pitikin paikkaansa.

Tasaväkistä oli aina neljäänteentoista(14)minuuttiin asti, jonka jälkeen Giants alkoi pikku hiljaa kuroa etumatkaa.Tämän jälkeenhän Atlas2 ei viiden(5)minuutin aikana saannut aikaan maalia, mutta merkintöjä pöytäkirjaan tuli rutkasti! Kaksi ulosajoa, yhden varoituksen sekä neljä miinus(-) maalia! Ensimmäisen erän lopussa kotijoukkue kuitenkin kasasi itsensä ja siistivät lukemat 11-16:ksi mennessään puoliaikatauolle.

Toinen puoliaika olikin vahvaa Giants näytöstä, penkiltä löytyi uusia nuoria pelaajia, jotka onnistuivat useasti.Esimerkiksi laituri Jere Nurha (epäselvä nimi pöytäkirjassa,hyi Jarkko) oli varma ratkaisussaan unhan vain sai tilaa ottaa puolikkaan askeleen "sisä-hyppyheittoon".Hän tekikin peräti viisi (5) maalia joka on laitapelaajalta kelpo suoritus.

Lopputulos 20-31 siis Giantsille oli selvästi merkki siitä, että Martin Noodlan hyvät harjoitukset ja joukkueen palava halu jatkaa ykkösessä myös ensi kautena, eivät vielä kantaneet hedelmää. Mutta vauhtia, järkeviä kuvioita ja hyviä otteita oli selvästi näkyvissä ja kun joukkue hieman hitsaantuu enemmän yhteen, voimme varmasti jatkossa odottaa erinoimaisia pelejä sekä tietysti voittoja!

Pelin kulku:
10min 5-6
20min 9-12
30min 11-16
40min 15-20
50min 17-25
60min 20-31

Maalintekijät:
ATLAS2
Markus Aaalto,Kalle Bremer 5, Mikk Vainikk 3, Jarkko Lehikoinen, Niklas Hellakoski 2, Karri Näntö, Jere Manninen, Niko Mäkelä 1

Giants
Oskar Lehmusniemi 8, Jere Norha 5, Arto Starck 4, Ville Suomela, Jari Karme, Niklas Borodulin 3, Kristian Andersson, Sampo Hallapää 2, Antti Tuomola 1

Ulosajot:
Atlas2 6kpl
Giants 4kpl

Tähtiä ei ottelussa jaettu mutta katsojien (42kpl) joukossa oli muutama tähtisilmä sekä iltatähti :)

Tuomarit: J-E Leandersson Mikael Lindroos tuomitsivat herrasmiesmäisesti.

-Atlas2 verkkotoimitus-

14.03.2010


19.06.2010 Atlas2 sittenkin Ykköseen!
20.04.2010 Elintärkeä kamppailu päättyi tappioon
16.04.2010 Atlas2:lle Kukkojen kanssa tasuri
29.03.2010 Arsenal-Atlas2 jakoivat pisteet...
28.03.2010 Atlas2 taas voittojen tiellä
23.03.2010 Atlas2 hävisi Wt:lle
14.03.2010 Kakkoselle kunniallinen tappio
14.02.2010 2:lle koittavat karsinnat
07.02.2010 Luolaretki II mieluisampi kuin edellinen....
03.02.2010 Luolaretki no. 1 takana...
24.01.2010 Atlas2 takaisin voittojen tielle
18.01.2010 Kukot kukkoili Areenalla 2:n nurin
11.01.2010 Kylmää kyytiä Atlas2:lle, taas kerran!
09.01.2010 Atlas 2 tarjoaa huippukäsistä
30.11.2009 2:lla musta sunnuntai
23.11.2009 Loppurutistus ei riittänyt Atlas 2:lle
15.11.2009 Tiukkaakin tiukempi tappio tuloksena
04.11.2009 Kakkoselle hieno voitto vaikeasta vierasladosta
21.10.2009 Atlas2:lle toinen vierastappio
10.10.2009 Vähillä miehillä vierasavauksesta rotsiin
05.10.2009 Atlas 2:n kauden avaus voitokas
09.04.2009 Kakkonen ykköseen!
19.11.2008 Atlas II alkukaudella
19.11.2008 Atlas- II on tosi asia