14.02.2010 2:lle koittavat karsinnat

M1div-runkosarjan viimeisessä ottelussa Atlas2 kohtasi kokeneen Arsenalin, joka tulikin kotiluolaamme parhaalla mahdollisella miehistöllään.

Aina on tiedetty, että "vanhoja starboja" on "kunnioitettava ja otettava vakavasti, tämä taisi taas unohtua Atlas2-joukkueelta, joka lähti pelaamaan juuri samalla tempolla kuin mitä hitaat vastustajat halusivat ja tekivät.

Peli oli ottelupöytä-kirjanpitäjän historian tasaisin ottelu! Ero oli suurimmillaan vain kaksi maalia eikä tasaväkisen ottelun aikana kumpikaan joukkue halunnut tehdä ratkaisua ottelun voittamiseksi. Oli kuin olisi sovittu, että peli ratkaistaan vasta viime minuuteilla, eikä niin edes tapahtunutkaan, vaan ottelu ratkaistiin viimeisellä minuutilla! Silloin rupesi tapahtumaan, tulostaululla lukemat 27-28 ja toimitsijoilla sekä tuomareilla tuli ikävä Atlaksen koulutettuihin järjestyksenvalvojiin! Arsenalin Juha Sinisalo sekä Jens Grönholm joutuivat ennenaikaisesti suihkuun, saaden siis "punaisen kortin" kun aikaa oli jäljellä alle minuutin. Pallo oli Atlaksella, mutta kuten usein on todistettu, ei viime sekunneilla ratkaista otteluita, ratkaisut tehdään aiemmassa vaiheessa, eikä kuten nyt heittämällä ns.varmoista paikoista tolppiin (4kpl), tekemällä hyökkäyspäässä virheitä jne.

Ottelu oli siis tasainen, joukueet tekivät maaleja prikulleen vuorotellen eikä ottelusta missään vaiheessa tullut hyvätasoista. Kuitenkin, oli ilo havaita että molemmista joukkueista suurin osa pelaajista pääsi nauttimaan maalinteosta. Arsenalin yhdeksästä (9) kenttäpelaajasta, peräti kahdeksan(8) teki maalin ja Atlaksen kahdestatoista(12) kenttäpelaajasta, kahdeksan(8) teki maalin. Tässäkin Arsenal oli hitusen parempi.

Kokemus ja joukkuepelaaminen tuli selvästi esille, Arsenalin miehistö on yhtenäisempi, harjoittelevat yhdessä eikä kuten Atlaksen miehistö, harjoittelevat erillään, tulevat peliin... eikä homma luonnistu. Tässä onkin joukkuejohdolla miettimistä, miten saada ns. kehityspelaajat harjoittelemaan siinä joukkueessa missä pelaavat otteluita, eikä siinä joukkueessa missä useimmiten istuvat pelien aikana "penkinlämmittäjinä.?! Toinen vaihtoehtohan voi olla, että Atlas2-joukkue "vetäytyy" käyttämään ihka omia harjoittelijoita ja saisi näin joukkueen paremmin toimimaan "yhteen"!? Silloin tosin tavoitteetkin tulee muuttaa...se on taasen ihan oma juttu..se.!?

Ottelun kulku:
10min 4-4
20min 8-9
30min 13-13
40min 18-19
50min 24-24
60min 27-28

maalintekijät:
Atlas2= Toni Kallio 5, Markus Aalto,Tuomas Witikka, Heikki Laitinen sekä Kalle Bremer 4,
Mikk Vainikk 3, Jere Manninen 2, Jarkko Lehikoinen 1.

Arsenal= Jonas Asplund 7, Jan Holmberg 6, Janne Arima 5, Lucas Dovalo 3, Sami Niemelä, Jens Grönholm, Juha Sinisalo 2, Anssi Lehtinen 1.

Tuomarit: Jan Källman Kim Karlsson

Yleisö 48kpl

Atlas2 vetäytyy nyt ottelutauolle ja harjoittelee tavoitteena pysyä "ykkösdivarissa" myös ensi-kautena.

-P v Ä, Helges kusin-

14.03.2010


29.01.2012 Atlas2:lle kirvelevä tappio
24.01.2012 Atlas2 voitti SaSun!
15.01.2012 Team veti alas kakkosen
11.12.2011 Giants kukisti Kakkosen Classicossa!
04.12.2011 Atlas2:lle tappio!
21.11.2011 Atlas2 ”ykkösen” johtopaikalle!
02.11.2011 Atlas2 kasvatti pistesaldoaan….
20.10.2011 Atlas2:lta kovaa vääntöä Rixussa kun se kohtasi SaSu’n!
03.10.2011 Atlas2 heti voiton makuun divarissa
06.09.2011 Atlas2:n hurmos cupissa katkesi heti alkuunsa
02.05.2011 Oikeat pelit pitää voittaa- Atlas 2:n jatkaa divarissa
21.04.2011 Aallon & Bremerin ilotulitus ei riittänyt….
18.04.2011 Atlas2 nyt vaarassa pudota ”kakkosdivariin”………..
01.04.2011 Atlas2 hävisi SaSu:lle
28.03.2011 Kakkoselle harmittava tappio
10.03.2011 Atlas2 aloitti karsinnat voitolla
27.02.2011 Väsynyttä jumbo vääntöä, tusinan miehen voimalla
20.02.2011 Voitttttttttooooooo!!
11.02.2011 Atlas2 jatkaa putkeaan
02.02.2011 Jumbo
24.01.2011 Atlas2:n jälleen tappio paremmasta esityksestä huolimatta
16.01.2011 Vähälukuinen 2:n miehistö taisteli minkä jaksoi
05.12.2010 Atlas2:n putki jatkuu
28.11.2010 Atlas2:n tappioputki ei katkennut
16.11.2010 Atlas2:n voitto lähenee
04.11.2010 Wt:n konkarit kakkosen turma
10.10.2010 Atlas2 söi jälleen kalkkipetteriä
04.10.2010 Atlas2 kärsi niukan tappion Grifk:lle
20.09.2010 Atlas2 haastoi hyvin KyIF:n
18.06.2010 Atlas2 sittenkin Ykköseen!