|
Atlas 2 uutiset 17.02.2012 Atlas2 loisti, sammui ja hävisi!
Atlas2 ja GrIfk’n välinen ottelu alkoi kotijoukkueen musertavalla ”rytinällä” ! Grifk teki ensimmäisen maalin ja siirtyi siis heti johtoon mutta tämän jälkeen tahtipuikkoa heilutti Atlas2! Kymmenen pelatun minuutin jälkeen Atlas2 oli siirtynyt 9-3 johtoon ja kentällä pelasi hyvällä intensiteetillä ikään kuin vain yksi joukkue! Vierailijat olivat hämillään kovatempoisesta pelistä eivätkä oikein saaneet mitään toimimaan. Kotijoukkueen James Mashiri, Tapio Laitinen ja Kalle Bremerin kovat vedot löysivät nyt tien maalin perukoille. Mitään hienoja kuvioita ei nähty mutta tempo ja tahto olivat kohdillaan! Myös muut pelaajat onnistuivat maalinteossa! Niklas Hellakoski ja Karri Näntö pelasivat myös pirteästi! Ensimmäisen puoliajan ja koko ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu, oli loistava Petri Suihkonen, Atlaksen maalissa!Hänen ansioitaan oli se, että Grifk poistui väliajalle 19-11 tappiolukemissa ja ilmeet olivat vakavat. Toisen erän alussa näkyi selvästi että valmentaja Pasi Vahtera oli luonut uuden strategian, kuroakseen kotijoukkueen etumatkan kiinni. Vauhti oli nyt tuttua ”Grania” ja vähitellen alkoi peli kulkea. Atlas2 pysyy vielä tovin mukana ja johtaa vielä ”selvästi” 22-14, kun toista erää on pelattu neljä (4) minuuttia!Tämän jälkeen vierailija-joukkueen Kai Villanen näyttää mitä vauhti ja tahto on! Hän nostattaa joukkueensa mukaan taisteluun ja nyt on kotijoukkue Atlas2sen vuoro ihmetellä ja kummastella?! Kun vielä annetaan pallo suoraan vastustajalle, ei osata liikkua pallolla ja/tai ilman palloa ja vielä tehdään käsittämättömiä ”junnu-virheitä” (askelvirheitä) niin pelin luonne on muuttunut täysin! Bengt Malmbergin, Atlakselle ottama aikalisä kymmenen (10) minuutin kohdalla, ei valitettavasti auta ja näin on selvä johtoasema muuttunut tilanteeksi 24-20 kun toista erää on pelattu yksitoista (11) minuuttia! James Mashiri yrittää kaikin voimin luoda uskoa ja tahtoa kotijoukkueelle, kuitenkin tuloksetta! Muut jähmettyvät paikoilleen eivätkä pysty ohittamaan, nyt miesvartiointi- sekä korkeaa puolustusta, harjottavaa ”Grania”. Toisen erän puolivälissä luvut taululla 24-24 ja vierailijoilla lennokas meininki! Peli ratkeaa viisi (5) minuuttia ennen loppua! Grifk vie pisteet Kauniaisiin tuloksella 27-32 ! Atlaksen erinomainen ensimmäinen puoliaika, sekä toimiva puolustus että loistavat maalinteot/ maalivahtitorjunnat, murenevat nyt todelliseksi pettymykseksi! Vieläkö tästä noustaan…. Jää nähtäväksi, kun Atlas2 seuraavan kerran kohtaa nousija-ehdokkaan HIK’n Hangosta! Se peli pelataan lauantaina 25.02.2012 klo. 15:30 ! Tervetuloa katsomaan ja kannustaman! Maalintekijät Ottelun kulku: Tuomarit: Krister Illman & Markku Tuomi 17.02.2012 01.05.2012 Atlas2 perjantai ilta Kirkkonummella 27.4.21012 26.04.2012 Atlas2 taisteli BK-46:n kakkosta vastaan 26.04.2012 Atlas2 Helsingissä Giantsin isännöimänä tovi sitten 01.04.2012 Atlas2:sen tilanne nyt äärimmäisen hankala.... 27.03.2012 PIF kukisti Kakkosen 14.03.2012 Atlas2:seen iski kevät-väsymys 05.03.2012 Atlas2 hävisi ”El Classicon”! 28.02.2012 Atlas2 voitti sarja-kakkosen 17.02.2012 Atlas2 loisti, sammui ja hävisi! 13.02.2012 Atlas2 turistina Hangossa 05.02.2012 Atlas2 taas voittoon! 29.01.2012 Atlas2:lle kirvelevä tappio 24.01.2012 Atlas2 voitti SaSun! 15.01.2012 Team veti alas kakkosen 11.12.2011 Giants kukisti Kakkosen Classicossa! 04.12.2011 Atlas2:lle tappio! 21.11.2011 Atlas2 ”ykkösen” johtopaikalle! 02.11.2011 Atlas2 kasvatti pistesaldoaan…. 20.10.2011 Atlas2:lta kovaa vääntöä Rixussa kun se kohtasi SaSu’n! 03.10.2011 Atlas2 heti voiton makuun divarissa 06.09.2011 Atlas2:n hurmos cupissa katkesi heti alkuunsa 02.05.2011 Oikeat pelit pitää voittaa- Atlas 2:n jatkaa divarissa 21.04.2011 Aallon & Bremerin ilotulitus ei riittänyt…. 18.04.2011 Atlas2 nyt vaarassa pudota ”kakkosdivariin”……….. 01.04.2011 Atlas2 hävisi SaSu:lle 28.03.2011 Kakkoselle harmittava tappio 10.03.2011 Atlas2 aloitti karsinnat voitolla 27.02.2011 Väsynyttä jumbo vääntöä, tusinan miehen voimalla 20.02.2011 Voitttttttttooooooo!! 11.02.2011 Atlas2 jatkaa putkeaan |





_0__80.jpg)






























