|
|
29.03.2010 Arsenal-Atlas2 jakoivat pisteet...
..kun sunnuntai-illan ratoksi oltiin matkattu Pirkkolaan. Runsaslukuinen,99% Vantaalainen yleisö, sai kokea jännitystä pelin loppuun asti! Pelin alku oli kotijoukkueen hallintaa ja kun vierailijat suorastaan antoivat pallon vastustajalle, oli Arsenalilla helppo rykäistä 13-8 johtoon, kun ensimmäinen erä oli loppumaisillaan.
Toinen erä ja samat esitykset jatkuivat.Vierailijajoukkue Atlas2 teki kovasti töitä sekä hyökkäys- että puolustuspäässä mutta lukuisat pallon menetykset sekä heitot maalin ohi tai maalivahtia päin johtivat siihen, että Arsenal piti eron kuudessa (6)maalissa aina kahdeksanteen minuuttiin asti, jonka jälkeen Atlas2 alkoi saada juonesta kiinni. Vastustaja alkoi selvästi väsyä ja kun pallo laitettiin nopeaan sivuttaisliikkeeseen, alkoi Arsenalin muuri murtua. Hitaasti mutta varmasti etumatka kurottiin kiinni ja kun kahdeksantoista(18) minuuttia oli pelattu loisti taululla lukemat 18-18! Tämä kuitenkin herätti myös väsyneet Arsenaalilaiset ja he pystyivätkin tekemään eroa vielä kolmeen maaliin, tuolloin tilanne 23-20 kun peliaikaa oli jäljellä seitsemän minuuttia.
Tämän jälkeen kotijoukkue Arsenal ei enää tehnyt maalin maalia, Olli Martikaisen loistavat torjunnat aivan pelin loppumiinuteilla estivät sen, kun taasen Atlas2 hyvällä tsempillä nostivat pelin tasoihin. Summeri soi samalla hetkellä kun läpi pelatun Heikki Laitisen veto osui harmittavasti Arsenalin maaliin toisella jaksolla tullut konkari Roope Fromia suoraan vatsaan. Vähemmillä huolimattomuuksilla sekä hitusen tarkemmilla tuomioilla, Atlas2 olisi todennäköisesti tuonut molemmat pisteet kotiin. Ottelun kulku: 10min 5-2 20min 9-4 30min 13-8 40min 18-12 50min 20-20 60min 23-23 Maalit: Arsenal: Jan Holmberg 6, Jonne Virtanen 5, Sami Niemelä & Jonas Asplund 3, Anssi Lehtinen,Janne Arima, Niclas Tallbi 2 Atlas2: Kalle Bremer 7, Markus Aalto 5, Karri Näntö & Heikki Laitinen 3, Juha Rautala,Jere Manninen,Tuomas Witikka,Niko Mäkelä sekä Niklas Hellakoski 1. Tuomarit: Harri Nieminen & Pasi Ojapalo (saivat aikaan hitusen meteliä muuten hyvin hiljaiseen katsomoon) -Atlas2-verkkotoimitus-
29.01.2012 Atlas2:lle kirvelevä tappio 24.01.2012 Atlas2 voitti SaSun! 15.01.2012 Team veti alas kakkosen 11.12.2011 Giants kukisti Kakkosen Classicossa! 04.12.2011 Atlas2:lle tappio! 21.11.2011 Atlas2 ”ykkösen” johtopaikalle! 02.11.2011 Atlas2 kasvatti pistesaldoaan…. 20.10.2011 Atlas2:lta kovaa vääntöä Rixussa kun se kohtasi SaSu’n! 03.10.2011 Atlas2 heti voiton makuun divarissa 06.09.2011 Atlas2:n hurmos cupissa katkesi heti alkuunsa 02.05.2011 Oikeat pelit pitää voittaa- Atlas 2:n jatkaa divarissa 21.04.2011 Aallon & Bremerin ilotulitus ei riittänyt…. 18.04.2011 Atlas2 nyt vaarassa pudota ”kakkosdivariin”……….. 01.04.2011 Atlas2 hävisi SaSu:lle 28.03.2011 Kakkoselle harmittava tappio 10.03.2011 Atlas2 aloitti karsinnat voitolla 27.02.2011 Väsynyttä jumbo vääntöä, tusinan miehen voimalla 20.02.2011 Voitttttttttooooooo!! 11.02.2011 Atlas2 jatkaa putkeaan 02.02.2011 Jumbo 24.01.2011 Atlas2:n jälleen tappio paremmasta esityksestä huolimatta 16.01.2011 Vähälukuinen 2:n miehistö taisteli minkä jaksoi 05.12.2010 Atlas2:n putki jatkuu 28.11.2010 Atlas2:n tappioputki ei katkennut 16.11.2010 Atlas2:n voitto lähenee 04.11.2010 Wt:n konkarit kakkosen turma 10.10.2010 Atlas2 söi jälleen kalkkipetteriä 04.10.2010 Atlas2 kärsi niukan tappion Grifk:lle 20.09.2010 Atlas2 haastoi hyvin KyIF:n 18.06.2010 Atlas2 sittenkin Ykköseen!
|
|