Atlaksen ensimmäiset Vuodet

Joukko uhreilunystäviä, Helsingin maalaiskunnan läntisiltä alueilta, päätti vuonna 1945 perustaa urheiluseuran nimeltä Idrottsföreningen Atlas rf.

Järjestäytynyttä urheilutoimintaa oltiin harjoitettu jo vuosisadan vaihteesta, ensin paikallisten nuorisseurojen ja myöhemmin myös Vantaan suojeluskunnan ohjauksessa. Mutta keskusteluja oman urheiluseuran perustamisesta käytiin tosin moneen otteeseen. Muun muassa menestyksellinen hiihtäjä Valter Eklund olii 1930 luvulla oman seuran lämmin puolestapuhuja, mutta kun toinen maailmansota syttyi suunnitelmat valuivat hiekkaan ja Valter Eklund itse kaatui sodassa.

Sotavuosien jälkeen ehdotus urheiluseuran perustamisesta tuli jälleen ajankohtaiseksi. Ratkaiseva syy siihen että Atlas niin nopeasti sodan loputtua syntyi oli suojeluskuntien lakkauttaminen, kertoo Börje Juslin. Hän oli yksi perustamiskirjan allekirjoittajista ja toimi vuosina 1946-53 seuran siihteerinä. Börje Juslin oli Atlakselle sen ”Grand Old Man”, aktiivinen kannattaja ja tukija.

Aikana jolloin juuri muita ajanvietteitä ei ollut, kiinnostus urheiluun oli suuri. Yleisurheiluharjoituksia oli Kaarelasssa Håkansbergin alapuolella sijaitsevalla niityllä, Vantaalla Erikaksen ”Smidbackenilla” ja Seutulassa. Lars Eklund oli yhdistävä voima, joka halusi nämä toiminnat ja häntä voiaan oikeutetusti kutsua seuran perustajaksi. ”Tupakokokouksia” pidettiin jo keväällä 1945. Vuoden lähestyessä loppuaan oli aika sille kun tosissamme pääsimme alkuun muisteli Börje Jsulin.

Ensimmäinen kokous, jossa pidettiin pöytäkirjaa oli 23.11.1945 vantaan Björkhemissä ja silloin päätettiin perustaa urheiluseura, joka kokoaa nuoria jaloihin ruumiinharjoituksiin.

Toiminta-alue oli laaja, 115 neliökilometriä, sillä pitäjän läntiseen osaan kuuluivat, paitsi kylät Seutula, Keimola, Piispankylä, Lapinkylä, Myllymäki, Viinikkala, Voutila, Ylästö, Tolkinkylä, Silvola ja Hämeenkylä myös Kaarela ja Konala, jotka sittemmin liitettiin Helsinkiin.

Yhteiskunta oli myös muutoin aivan erilainen kuin tänään. Vuonna 1946 Helsingin pitäjä oli mitä suurimassa määrin maanviljelysyhteiskunta jossa eli 11.000 asukasta. Vuonna 1960 asukasluku oli lähes 19.000, mutta sekin hyvin pieniverratuna tämän päivän asukaslukuun, joka on 195000.

Ensimmäinen kokous valitsi myös työryhmän, joka sai tehtäväkseen laatia säännöt uudelle seuralle. Kokoonkutsujana oli Lars Eklund. Perustamis kokous pidettiin 9.12.1945 Björkhemissä.

Ensimmäisen puheejohtajan valinta oli helppo. Lars Eklund oli käytännössä itsestään selvä puheenjohtaja. Hän hoitikin tehtävää kahdeksan vuotta.

On epäselvää kenen keksimä nimiehdotus Atlas oli, mutta ensimmäisessä kokouksessa vaadittiin äänestys ennekuin nimikysymys voitiin julistaa. Seuran nimi oli Idrottsföreningen Atlas (IFA) vuoteen 1954 jolloin nimi muutettiin ja siitä tuli Idrottföreningen Helsinge-Atlas fr (HA).

Oli tärkeätä valita puoleeton nimi. Minkään kylän nimeä siihen ei voitu sisällyttää, koska se olisi varmasti herättänyt närkästystä muissa kylissä. Vanda If oli siihen aikaan mahdotomuus, sillä Vantaa tarkoitti Vantaankosksen ja sen lähellä sijaitsevia alueita, Börje Juslin on sanonut.

Runsas lajivalikoima

Yleisurheilu, suunnistus, uinti ja hiihto olivat Atlaksen ensimmäiset lajit ja jo vuonna 1946 järjestettiin seuran mestaruuskisat yleiurheilussa ja suunnistuksessa sekä uinnin promootio.

Päätettiin, että seruan edustuasu muodostuisi laivastonsinisestä puserosta ja valkoisista housuista joissa siniset reväärit, värit joille Atlas on ollut uskollinen siitä saakka. Ensimmäiset paidat saatiin lahjoituksena Ruotsista – tukena sodan rasittamalle naapurimaalle.

Myös kerhomerkki kuului asiaan ja niin järjestettiin kilpailu jotta saataisiin ehdotuksia merkiksi. Jorma Elon ehdotus maapalloa kantavasta Atlas-jumalasta voitti ja ensimmäiset merkit tilattiin Stockmannin kultasepältä.

Varsinaisen toiminnan ohella Atlas rakensi myös uimalaitoksen ja urheilukentän. Mutta sodanjälkeiset vuoden olivat taloudellisesti niukkoja. Näin ollen näitä suunnitelmia ei voitu kädenkäänteessä toteuttaa viakka talkoohenki olikin vahva.

Neuvottelut sopivasta maa-alueesta urheilukenttää varten aloitettiin hyvin pian seuran syntymisen jälkeen ja ensimmäinen uimala otettiin käyttöön jo 1946, mutta tämä rakennelma ei valitettavasti kestänyt talven rasituksia.

Jotta toiminta olis tehokasta koko alueella asetettiin alussa neljä kyläosastoa; Vantaa, Ylästö-Tolkinkylä, Kaarela ja Pitäjänmäki. Myös Seutulaan suunniteltiin osastoa, mutta seutulalaiset, jotka innokkaasti olivatkin alkuvaiheesssa mukana, vetäytyivät toiminnasta.

Myöhemmin perustettiin osastot myös Keimolaan, Hämeenkylään ja Helsingin Pitäjän Kirkonkylään ja vasta 1967 Seutulaan. vuonna 1977 kylätoimikunnat lakkautettiin kokonaan koska eri lajitoimikunnat saivat yhä vahvemman aseman.

Naistoimikunta aloitti toimintansa jo vuonna 1946 ja sen aloitteesta voimistelu tuli virallisesti mukaan ohjelmaan. Toimikunnan ensimmäinen puheenjohtaja Ruth ” Rulle” Hartman käynnisti myös tytöille tarkoitetun hiihtovalmennuksen sekä järjesti vaelluksia ja sieniretkiä. Naistoimikunnan osuus rahanhankinnassa oli erittäin huomattava.

Painonnosto mainitaan esimmästä kertaa vuosikertomuksessa vuonna 1948 jolloin Ragnar Lindblom voitti luokassaan SFI-mestaruuden, vaikka Atlas ei edes voinut tarjota harjoitusmahdollisuuksia sisätiloissa. Muuten Lindblom toimi myöhemmin presidentti Paasikiven autonkuljettajana.

Painonnostosta ei tullut mikään pysyvä laji Atlaksessa. Vuonna 1950 pallourheilu astui kuvaan, lähinnä pöytätenniksen muodossa. Käsipallo oli vuorossa 1961. Vuonna 1962 keskusteltiin autosuunnistuksen aloittamisesta. Rolf Felin ja Bengt Hellström ehdottivat että autosuunnistus otettaisiin toimintaohjelmaan, mutta hallituksen enemmistön mielipide oli että ”seura” jonka päämäränä on ruumillisen kasvatuksen lisääminen, ei pidä puuhata autourheilun parissa.

Jo ensimmäisinä vuosina oltiin huolisssaan junioriosaston laajuudesta. ”Nuorisotoimintaa on tehostettava” hallitus totesi jo tuolloin. Cande Gustafsson huomatti jo reilu vuosikymmen sitten, että ”tämä voi kuulostaa ihmeellistä tänä päivänä kun suurin osa aktiiviurheilijoista on junioreja, mutta silloin harjoitteli moni aikuinen ja kilpaili tosissaan.

Talous oli ainainen ongelma alusta alkaen ja on kai tänä päivänäkin – nykyinen rahaston hoitaja tunnistaa varmasti ensimmäisen toimintakertomuksen sävelkulun. ”Talous on olut meidän suuri surun lapsemme, on ollut ajoittai jopa vaikeaa saada kredit ja debetpuoli sopimaan yhteen.

Ei myöskään ollut helppoa ymmärtää että kunnan urheilulautakunnan myöntämä avustus oli tuolloin vain 2065 markkaa, ”kun tämä summa on häviävän pieni urheiluseuran talousarviossa ja kun vanhat, vahvalla pohjalla toimivat seurat nostavat viisinkertaisia avustuksia”

Näistä huolista piittaamatta Lars Eklund ja Börje Juslin, jotka laativat ensimmäisen vuosikertomuksen totesivat aikanaan että ”siemenet”, jotka on kylvetty, ovat vaipuneet hyvään maaperään, josta niiden tulee kasvaa isoiksi, hedelmää kantaviksi puiksi urheilun puutarhassa, kunniaksi seutalleen ja kotiseudulleen. Tätä toteamusta pidetään mielessä myös nykyisin hallituksessa, joka toimii puheenjohtajansa Tomi Puikkosen johdolla.

Rolf Felin on Atlaksen käsipallon isä

Kuten yleisurheilu hyvin näytti, lajien menestys on yleensä kiinni innostuneista laji-ihmisistä. Näin oli myös käsipallon laita. Atlaksen käsipallon tulemisen takana löytyy ainoastaan yksi mies nimeltään Rolf Felin.
Tämä monitoimiurheilija, -valmentaja, -huoltaja, -johtaja asuu Ylästössä. Tänään kovin moni Atlaslainen ei muista että Felin toi käsipallon Atlaksen repertoaariin vuonna 1961. Ilman Felinin pyyteetöntä yrittämistä koko käsipallo ei ehkä olisi Atlaksen ohjelmassa.

Felin harrasti nuoruudessaan kuten moni muu myös yleisurheilua ja muutamaa muutakin urheilulajia. Autosuunnistus oli ja on edelleen Felinin "leipälaji". Sitä lajia Atlaksen silloiset päättäjät eivät kuitenkaan hyväksyneet vaan Felin joutui perustamaan oman lajiseuran, nimeltään UFAK. Felin kilpaili
menestyksellä siinä lajissa toisen Atlaslaisen, Gustav Åstrandin kanssa.

-Alussa oli kovin vaikea saada käsipalloa salonkikelpoiseksi. Vastus oli aika kova. Koska täällä (nykyinen Vantaa) ei ollut minkäänlaista käsipallohallia, meidän piti harjoitella Helsingissä. Sain 1961 muut seuraihmiset hyväksymään käsipallon vain koska se palveli muita urheilumuotoja lähinnä harjoitusmielessä, Felin muistelee käsipallon alkutaivalta.

-Kun Myyrmäen urheilutalo avattiin vuonna 1974 se toimi samalla piristysruiskeena vantaalaiselle käsipallolle. Meille ilmoittautui heti yli 200 junioria ja siitä lähtien käsipalloa on ollut vaikea pysäyttää Vantaalla, Felin nauraa tyytyväisenä.